Takaisin artikkeleihin

Oodin lastenosastolle vuorovaikutteinen kosketusseinä

19.10.2021

Keskustakirjasto Oodin lastenosastolla otetaan lauantaina 23. lokakuuta käyttöön vuorovaikutteinen satuseinä. Älyseinää koskettamalla voi katsella ja kuunnella klassiseen musiikkiin pohjautuvaa musiikkisatua, pelata, maalata tai soittaa.

Ensimmäinen satuseinällä koettava musiikkisatu on luonnonsuojelun tärkeyttä korostava Maaria Taivaanlaulaja, joka on tehty Jean Sibeliuksen ja Leevi Madetojan musiikkiin. Lauantaina Oodissa nähtävän musiikkisadun tarinan on kirjoittanut Noora Nikka, kuvittanut Emiel Inkeri Nikula ja soittanut Teemu Laasanen.

Satuseinässä on lisäksi pelimaailma ja kosketuksella soitettava fantasiasoitin, jolla voi keksiä omaa musiikkia tai soittaa toisten kanssa. Lapset voivat myös maalata esimerkiksi revontulia taivaalle tai lennättää syksyn lehtiä omilla kädenliikkeillään. Satuseinä jää Oodiin pysyvästi ja sitä on tarkoitus käyttää muun muassa satutunneilla ja erilaisissa tapahtumissa.

Satuseinä on musiikkisatujen luomiseen erikoistuneen MusicFairyTalesin ja vuorovaikutteisiin digitaalisiin installaatioihin erikoistuneen OiOin yhteistuotanto. Hanketta ovat tukeneet AVEK ja Suomen Kulttuurirahasto.

Oodin satuseinän avajaisohjelma

La 23.10.2021

Klo 13 Satuseinän julkistus ja esittely

Klo 14 Maaria Taivaanlaulaja -musiikkisatu suomeksi (45 min) + yleisölle vapaata kokeilua

Klo 15.30 Maria Himmelsångare -musiksaga på svenska (45min.) + möjlighet att fritt prova sagoväggen

Klo 17 Mary the Heart Singer -music fairytale in English (45mins) + free playing with the Fairytale Wall

Vapaa pääsy, tervetuloa kaikenikäiset!

Jaa artikkeli