Takaisin artikkeleihin

Oodilaiset esittäytyvät

25.9.2024

Keitä me oodilaiset olemme ja mitä me teemme täällä? Ensimmäisenä työstään ja Oodiin päätymisestään kertoo Anni.

Tehtaalta kirjastoon

Lukion jälkeen menin Lahdessa Hartwallin tehtaalle töihin. Siellä oli omalla tavallaan hauskaa ja nautin työstäni, mutta en ihan tuntenut kuuluvani sinne.

Aloin haaveilla työstä kirjastossa, koska tykkään lukemisesta niin paljon. Hain pariinkin kertaan yliopistoon lukemaan informaatiotutkimusta, mutten loistanut pääsykokeissa. Lopulta keksin, että kirjastoon pääsee helpomminkin, eli tieto- ja kirjastopalvelujen merkonomiksi opiskelemalla.

Opiskeluaikana kävimme tutustumassa Helsingin Kirjasto 10:iin ja inspiroiduin niin, että päätin hakea sinne myös työharjoitteluun. Opiskelin Lahdessa, mutta valmistumisen jälkeen olisin halunnut töihin Tampereelle. En kuitenkaan saanut sieltä työpaikkaa. Juuri silloin Kirjasto 10:stä soitettiin ja tarjottiin vuoden pestiä. Ei muuta kuin kimpsut ja kampsut kasaan ja muutto Helsinkiin.

Oodissa on huiput työkaverit

Kympissä puhuttiin paljon tulevasta Keskustakirjastosta ja se alkoi kuulostaa erittäin hyvältä työpaikalta. Muutin kuitenkin puolisoni kanssa vielä kerran Tampereelle koska tuntui, että siellä jäi asiat kesken. Sain pienen sijaisuuden Metson musiikkiosastolta. Opin siellä vaativaa tiedonhakua, ja oli hienoa päästä työskentelemään Tampereen ytimeen. Palasimme kuitenkin pian Helsinkiin ja jatkoin töitä Kirjasto 10:ssä.

Suurin osa Kirjasto 10:n työntekijöistä haki Oodiin töihin, minäkin. Jännitti kovasti, pääseekö sinne vai ei. Lopulta kun uutinen tuli, olin todella innoissani. Oli hienoa olla käynnistämässä Oodin toimintaa ja vieläkin tuntuu, että avattiin ihan hetki sitten. Viihdyn täällä erittäin hyvin, etenkin kun täällä on aivan huiput työkaverit.

Työviikot ovat monipuolisia

Oodilla on laajat aukioloajat. Saatan tulla töihin jo 7.30 avaamishommiin ja nekin vaihtelevat sen mukaan minkä kerroksen avaan. Kellarissa käynnistellään robotit ja niiden ohjelmat uuteen päivään ja otetaan vastaan yön aikana ilmestyneet kirjapalautukset, joita on monta laatikollista.

Aulassa avataan koneet asiakkaille ja huolehditaan paikat kuntoon. Toisessa kerroksessa käynnistetään studiot, pelitilat, verstaslaitteet ja tietokoneet. Kolmannessa kerroksessa taas laitetaan aamun sanomalehdet valmiiksi, poistetaan hyllystä noutamattomat varaukset ja laitetaan uudet varaukset hyllyyn. Päivän mittaan kolmosessa myös hyllytetään ja haetaan hyllyistä asiakkaiden tekemiä varauksia, joita kertyy päivän mittaan useampi sata.

Näiden lisäksi hoidan Oodin henkilökunnalle Celia-rekisteröintitunnuksia, perehdytän henkilökuntaa Oodin turvallisemman tilan periaatteisiin ja toimin Oodin kassavastaavana. Huolehdin myös omista hyllyvastuualueistani: käyn läpi ovatko kirjat hyvässä kunnossa ja järjestyksessä. Inventoin, pyyhin pölyjä, järjestän paikkoja, ohjailen robotteja, osallistun kokouksiin, suunnittelen ja kokoan kirjanäyttelyitä. Ja mikä kaikkein tärkeintä, olen paikalla Oodissa vastailemassa ihmisten kysymyksiin, autan parhaani mukaan asiakkaita löytämään haluamansa kirjan hyllystä ja pyrin antamaan osuvia kirjasuosituksia.

Lempipaikka muistuttaa, että kirjasto on kaikille

Minulla on Oodissa monta lempipaikkaa. Elämäkertakirjahyllyt ovat vastuullani ja minut löytää usein huoltamassa niitä. Rakastan myös Oodin kierreportaikkoa ja liikun kerrosten välillä useimmiten niiden kautta. Kierreportaissa on Otto Karvosen taideteos Omistuskirjoitus, joka on syntynyt keräämällä ehdotuksia ihmisryhmistä, joille kirjasto on omistettu. Joka kerta löydän sieltä vieläkin uusia sanoja.

– Anni

Jaa artikkeli