Takaisin artikkeleihin

Elokuva saapuu kirjasto Oodiin

4.4.2017

Yhteinen Oodi
Sarjassa kerrotaan toimijoista, jotka yhdessä kirjaston kanssa muodostavat Oodin.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti eli KAVI on jo usean vuoden ajan ollut mukana keskustakirjaston alustavana yhteistyökumppanina. Instituutin tehtäviä ovat muun muassa kotimaisen elokuvaperinnön säilyttäminen ja audiovisuaalisen kulttuurin edistäminen. Keinoja ovat esitystoiminta, elokuvakasvatus, kirjasto- ja tietopalvelut ja näyttely- ja julkaisutoiminta.

Oodin ensimmäiseen kerrokseen suunniteltu elokuvateatteri tulee olemaan ahkerassa käytössä. Kaunis ja historiallinen Orion-teatteri on kauan toiminut KAVI:n keskuspisteenä, mutta uudempien tilojen ja teknologioiden tarve on ollut esillä pitkään.

Visio Oodin elokuvasalista.

KAVI:n apulaisjohtaja Kirsi Raitaranta ja viestintäpäällikkö Outi Heiskanen muistuttavat, ettei lopullisia sopimuspäätöksiä ole vielä tehty, mutta yhteistyön mahdollisuudet on huomattu.

– Keskustakirjasto tarjoaa ison joukon uusia näkökulmia, sanoo Raitaranta.

– Esimerkiksi saavutettavuus on keskustakirjastossa toisenlainen, sillä kirjasto tavoittaa laajoja ja erilaisia yleisöjä. Tila antaa myös elokuvakasvatukselle uusia mahdollisuuksia. Olemme keskustelleet Helsingin kaupungin varhaiskasvatusviraston kanssa uudenlaisesta yhteistyöstä. Lisäksi keskustakirjasto tulee olemaan esteetön.

Heiskanen uskoo uusien kävijöiden löytävän KAVI:n palvelut, onhan Oodi liikenteen solmukohdassa keskellä kaupunkia.

– Hienoa synergiaa ja jännittävää dialogia on luvassa. Tämä vuosi on kaksinkertainen juhlavuosi. Suomi juhlii sataa itsenäisyyden vuottaan, ja KAVI juhlii elokuva-arkistoinnin 60. työvuotta.

Outi Heiskanen / KAVI. Kuva: Siru Valleala.

Elokuva-arkisto on ollut vahva kansainvälinen toimija perustamisvuodesta 1957 saakka. Elokuvia viedään vuosittain ympäri maailmaa eri arkistojen esityssarjoissa, festivaaleilla ja kulttuuri-instituuteissa. Esitystoiminta tuo Helsinkiin kansainvälistä ohjelmistoa vierailuineen. Kansainvälinen toiminta sopii myös kirjastoon, josta on tarkoitus tulla monipuolinen kulttuurien keskus.

– Erilaiset teemapäivät toimivat kirjaston tiloissa varmasti erinomaisesti. Vaikkapa Mika Waltari -päivänä teema voisi olla esillä sekä kirjojen ja näyttelyiden että elokuvien ja tapahtumien suhteen. Usea toimija saman katon alla voi tarjota monipuolisia ja mielikuvitusta ruokkivia tempauksia, Heiskanen visioi.

Elokuvateatteri on päiväaikaan kirjaston käytössä, ja teatteria vuokrataan myös ulkopuolisille käyttäjille.

Modernin tilan tarve

– KAVI on erityisen iloinen siitä, että modernit tilat täyttävät ajan tarpeet. Kirjastolla on sekä teatteritila että muuta dynaamista, muunneltavaa infrastruktuuria, sanoo Outi Heiskanen.

Kirsi Raitaranta on ollut vuodesta 2013 mukana elokuvateatterin suunnittelussa ja viime vuonna myös palvelumuotoilijoiden järjestämissä kirjastotyöpajoissa. Niissä on käyty läpi aulan käyttöä ja yhteistyötä eri kumppanien kanssa.

Raitaranta painottaa sitä, että arkistoelokuvien esittämisessä paras mahdollinen konehuone on tärkeä.

– Ensimmäistä kertaa meillä olisi omassa konehuoneessamme sekä 35mm:n että 70mm:n filmin esittämiseen tarkoitetut projektorit ja tietenkin nykyaikainen esitystekniikka näiden rinnalla.

Orionin kohtalo

Entä teatteri Orion ja siitä huolissaan olevat kaupunkilaiset?

– Kyselyjä Orionin tulevaisuudesta on toki tullut. KAVI on rakennuksessa vuokralla ja teatteri on taloyhtiön omistuksessa. Toiveissa on, että tila säilyy teatterikäytössä. Pienet elokuvateatterit rikastavat kaupunkikulttuuria, Raitaranta toteaa.

– Ohjelmistomme tulee pysymään monipuolisena paikasta riippumatta, ja Orionin kaltainen esitystoiminta tulisi jatkumaan kirjaston elokuvateatterissa. Seminaareja, sing-along-näytöksiä, arkistoelokuvien perusnäytöksiä, klassikoita, harvinaisuuksia, uutta nykyelokuvaa, koulunäytöksiä…

– Ehkä myös enemmän ajankohtaisia aiheita ja vierailuja – toisin sanoen tilanteessa elämistä.

Elokuva kiinnostaa helsinkiläisiä – elokuvapiknik Töölönlahdella. Kuva: Jussi Hellsten / Visit Helsinki.

Teksti: Siru Valleala
Kuvat: Siru Valleala, keskustakirjasto.fi, Visit Helsinki

Jaa artikkeli