Oodin henkilökunnan apuna työskentelee maaliskuusta alkaen kolme mobiilirobottia eli vihivaunua, jotka kuljettavat kirjalaatikoita kerrosten välillä. Apureilla täytyy tietenkin olla nimet, joten Oodin asiakkaille järjestettiin helmikuun alussa avoin kilpailu, jossa kuka tahansa sai ehdottaa nimiä roboteille. Ehdotuksia saatiin yhteensä noin 250 kappaletta. Oodilaiset saivat kunnian valita tuleville työkavereilleen nimet ja voittajaksi valikoitui 10-vuotiaan Aada Ketomäen ehdotus Tatu, Patu ja Veera.
Valintaraadissa mukana ollut kirjastonhoitaja Auli Aho perustelee valintaa:
”Voittajanimet Tatu, Patu ja Veera edustavat kotimaista kirjallisuutta, mikä on tärkeää Oodin kaltaisessa kirjallisuuden talossa. Nimet viittaavat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen humoristisiin Tatu ja Patu –lastenkirjoihin, joten ne herättävät ilahduttavia mielleyhtymiä. Kuten robotit, myös lastenkirjahahmot Tatu ja Patu ovat touhukkaita tyyppejä Outolasta, joten juuri nämä nimet sopivat Oodin vihivaunuille täydellisesti.”
Lyhyen napakat ja helposti muistettavat nimet ovat käytännöllisiä oodilaisten jokapäiväisessä arjessa.
”Kirjastolaisten kesken on helppo viestiä vaikkapa siitä, että Tatu pyörii päämäärättömästi lehtialueella tai Patu lähti juuri hissillä kellariin”, Aho visioi.
Voitokkaat nimiehdotukset keksinyt kolmasluokkalainen Aada Ketomäki ammensi idean robottien nimiin itselleen tutusta lastenkirjallisuudesta.
”Keksin Tatun ja Patun, koska ne on hyvä kaksikko ja kaikki tietää ne ja ne on hauskoja ja kivoja. Ja mä oon lukenut niitä kirjoja. Ja sitten mä keksin vielä Veeran.”
Roboteista kiinnostunut Ketomäki on nähnyt aiemmin robotin Heurekassa ja aikoo ehdottomasti tulla tapaamaan Tatua, Patua ja Veeraa, kunhan ne aloittavat työnsä Oodissa.
Lue lisää Oodin roboteista täällä.