Takaisin artikkeleihin

Oodia parannetaan – ja se on iloinen asia

20.9.2019

Keskustakirjasto Oodia remontoidaan jo, vaikka se avattiin vasta. Kyseessä on kuitenkin parannus ennakoitua suuremman kävijämäärän takia, mikä on iloinen asia. Mistä tarkkaan ottaen on kyse?

Keskustakirjasto Oodissa aloitettiin maanantaina 2.9. kirjaston eteläisen, Rautatieaseman puoleisen sisäänkäynnin tuulikaapin muutostyöt. Töiden arvioitu kesto on neljä kuukautta. Sitä pidetään pitkänä, joten taustaksi on hyvä huomata, että kyseessä ei ole pelkkä ovenvaihto, vaan tuulikaapin sisäpuolien seinien ja alakaton rakenne uusitaan.

Miksi remonttiin kuluu aikaa enemmän kuin luulisi?

Lyhyesti: siksi, että korjaukseen sisältyy enemmän kuin oven vaihto. Koko työn suunnittelurunko on olemassa, mutta varsinainen rakentamistyö edellyttää tarkat laskelmat ja niihin perustuvat työ- ja materiaalisuunnitelmat. Parannustyöhön sisältyy myös mittava talotekninen osuus, sillä muutokset edellyttävät mm. lämpö-, sähkö- ja automaatioasennusten uusimista korjattavan seinän osalta.

Tuulikaapin nykyrakenne puretaan, jolloin päästään tekemään tarkat mittaukset sekä suunnittelemaan yksityiskohtaisella tasolla uuden rakenteen materiaalien, kuten lasin ja teräksen tarve. Tähän vaiheeseen sisältyy myös esimerkiksi kiinnityksien suunnittelu – mihin, miten ja millä materiaaleilla lasit ja muut osat kiinnitetään toisiinsa ja osaksi Oodin ainutlaatuista kokonaisuutta. Suunnittelutyöhön antavat panoksensa omien alojensa asiantuntijat, kuten lvi-, lasi- ja muut toimittajat, rakentajan, arkkitehtien ja kaupungin hankevastaavien lisäksi. Kun tarvittavat uudet materiaalit on tilattu ja toimitus saatu perille, alkaa varsinainen korjaustyö.

Odotetavissa lämpimämpää

Tuulikaapin rakenne uusimalla saadaan myös lämpimän ilman virtaus ulos talosta estettyä nykyistä tehokkaammin. Koska kävijävirta on välillä lähes katkeamaton, ovet ovat avoinna pitkiä aikoja kerrallaan, mikä aiheuttaa haasteita lämmitysjärjestelmälle ja ovien lähellä työskenteleville (paleleville): talon lämmitysjärjestelmä ei ehdi paikallisesti reagoida riittävän nopeasti. Lämpimän ilman poistuminen estetään jatkossa kattoon asennettavilla puhaltimilla, jotka katkaisevat karkaavan ilmavirran. Tuulikaapin alle asennetaan ritilä, jonka alle hiekka, loska ja vesi keräytyvät ja josta neste haihdutetaan jatkossa erityisen haihdutusaltaan avulla. Näin sisään kävijöiden kengistä kertyvä aines ei pääse haittamaan ovien moitteetonta toimimista.

Remontti sisältää paljon yksityiskohtia ja eri alojen erikoisosaamista vaativaa työtä. Oodin arkkitehtuurin erityisyys on huomioitava kaikissa ratkaisuissa. Lue lisää Oodin arkkitehtuurista.

Uniikki talo, uniikit ratkaisut

”Haasteet ovat aiheutuneet huomattavasti suuremmasta kävijämäärästä kuin alun perin oli arvioitu, joten siinä mielessä remontti on iloinen asia: kirjaston suosio ei ole Suomessa koskaan ollut näin suuri”, sanoo kirjastonjohtaja Anna-Maria Soininvaara.

”Teemme tarvittavat muutokset, jotta talo on kävijöille ja työntekijöille mahdollisimman toimiva ja viihtyisä”, sanoo Helsingin kaupungin rakentamistöistä vastaava Erkki Huitti.

YIT toimii kaupungin tilaaman korjaustyön projektinvetäjänä ja varsinaisen rakennustyön toteuttajana. YIT toivoo käyttäjiltä ymmärrystä remontin aikana ja pahoittelee työn aiheuttamaa häiriötä. Käyttäjille on avattu Oodin pohjoinen sisäänkäynti Kansalaistorin puoleisen pitkän sivun pääoven lisäksi, joten kaksi sisäänkäyntiä on käytettävissä myös sen ajan, kun eteläinen sisäänkäynti on poissa käytöstä.

Jaa artikkeli