Takaisin artikkeleihin

Kirjaston kirjallisuustapahtumia kehitetään tavoittamaan uusia yleisöjä

15.11.2022

Oodin kirjajuhlat aloittaa Helsingin kaupunginkirjaston kirjallisuustapahtumiin syventyvän Kirjataivas-hankkeen, jonka rahoittaa aluehallintovirasto. Hankkeessa tutkitaan erilaisia kirjallisuustapahtumien toteuttamisen tapoja ja niiden vaikutusta lukuintoon. Hankkeen tavoitteena on kehittää kirjaston kirjallisuustapahtumia yhdessä kirjaston kävijöiden, kirjallisuuden tekijöiden ja kirja-alan toimijoiden kanssa.

”Ei-kaupallisena kohtaamispaikkana kirjasto on ainutlaatuinen tila. Kirjaston toiminnan taustalla on ajatus tasa-arvoisuudesta ja inklusiivisuudesta. Haluamme vaalia monimuotoisuutta myös kirjallisuustapahtumissamme. Kirjataivas-hankkeessa meidän on mahdollista kokeilla monenlaisia konsepteja ja kehittää kirjallisuustapahtumiamme tavoittamaan yhä paremmin uusia yleisöjä lukemisen pariin”, Kirjataivas-hankkeen hankepäällikkö Niina Holm sanoo.

Tammikuussa 2023 käynnistyvät tapahtumasarjat kertovat kirjallisuuden historiasta, tulevaisuudesta ja moninaisuudesta​. Hurmeen klassikot -sarjassa suomalaisen kirjallisuuden sisäänheittäjäksikin nimitettykirjailija ja ohjaaja Juha Hurme ruotii valitsemiaan suomalaisia kirjaklassikoita yhdessä vaihtuvien vieraiden kanssa. Ensimmäisessä tapahtumassa Hurme kohtaa elävän klassikon, Rosa Liksomin. Muita Hurmeen klassikkokirjailijoita ovat Sally Salminen, Runar Schildt ja Samuli Paulaharju.

Tapahtumissa huomioidaan myös käännöskirjallisuus ja kääntäjien työ sekä muun muassa Helsingin saamenkieliset ja vironkieliset asukkaat. Yhteistyö Tallinnan kaupunginkirjaston kanssa tuo vieraiksi “kahden kaupungin kirjailijoita”, jotka kulkevat Suomenlahtea edestakaisin fyysisesti tai henkisesti.

Pääosin Oodissa järjestettävillä tapahtumilla valaistaan myös kirjallisuuden marginaalisempia lajeja ja ilmiöitä. Näkyvyyttä saavat muun muassa kirjallisuutta, taidetta ja teknologiaa yhdistelevä esinerunous, laululyriikat sekä kansi- ja kuvitustaide.

”Kirjallisuus on valtavan paljon muutakin kuin perinteisiä paperikirjoja ja tätä monipuolisuutta haluamme tuoda Kirjataivas-hankkeen tapahtumissa esiin. Esimerkiksi runoilija Susinukke Kosolan vetämissä työpajoissa kirjallisuutta ajatellaan teknologian kautta. Runoutta voi printata vaikka 3D-tulostimella,” Niina Holm kertoo.​

Tulevia Kirjataivas-hankkeen tapahtumia Oodissa:

Ti 22.11. klo 17 Vesi on aarre: keskustelua vallasta

La 3.12. – su 4.12 Oodin kirjajuhlat

 

Kuva: Maarit Hohteri / Helsingin kaupunki

Jaa artikkeli