Takaisin artikkeleihin

Kino Regina tuo elokuvat Oodiin

21.6.2018

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin uusi elokuvateatteri Kino Regina aloittaa toimintansa Helsingin keskustakirjasto Oodissa tammikuussa 2019.

Joulukuussa 2018 aukeavan Helsingin keskustakirjasto Oodin konseptista haluttiin jo rakennuksen ideointivaiheessa sisällöllisesti ja toiminnallisesti laajempi kuin perinteiset kirjastot. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) on varhaisesta vaiheesta asti ollut elokuvateatterin osalta mukana keskustakirjaston suunnittelussa. Instituutin tehtäviä ovat muun muassa kotimaisen elokuvaperinnön säilyttäminen ja audiovisuaalisen kulttuurin edistäminen. Se on ollut myös vahva kansainvälinen toimija perustamisvuodestaan 1957 saakka.

”Jo keskustakirjaston hankesuunnitteluvaiheessa heräsi idea elokuvateatterista kirjaston tiloissa, ja olemme iloisia, että KAVI tuo Oodiin Kino Reginan elokuvateatteritoiminnan”, kertoo kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen. ”KAVI on erittäin mieluisa ja luonteva kumppani kaupunginkirjastolle, koska molemmilla toimijoilla on samankaltaisia kulttuurin ja mediakasvatuksen edistämiseen liittyviä tehtäviä. Myös kirjaston ja KAVIn tarjoamat sisällöt tukevat ja rikastuttavat hienolla tavalla toisiaan.”

Elokuvateatterin nimi, Kino Regina, on kunnianosoitus suomalaisen elokuvan valovoimaisimpiin kuuluvalle tähdelle Regina Linnanheimolle. Teatterin ohjelmisto tulee seurailemaan KAVIn esitystoiminnan jo vakiintuneita pääperiaatteita. Esille pääsevät entiseen tapaan niin elokuvahistorian keskeiset teokset kuin harvinaisuudet populaarikulttuuria unohtamatta. Suurelle yleisölle tarjotaan nykyelokuvaa, arthousea ja kulttiklassikoita – myös yhteistyössä festivaalien kanssa. Keskeisen aseman saavat yhteisöllisyys ja tapahtumallisuus.

Elokuvateatterin käyttöaika on jaettu kirjaston ja KAVIn kesken siten, että KAVIlla on Kino Reginassa esitystoimintaa ilta-aikoina tiistaista sunnuntaihin, ja mahdollisuus halutessaan käyttää salia myös kirjaston sulkemisajan jälkeen. Päivisin Kino Regina toimii auditoriona kirjaston ja sen kumppaneiden käytössä.

”Odotamme innolla tulevaa yhteistyötä, jota nyt pääsemme ideoimaan. Uskomme tämän kumppanuuden tuovan paljon uusia elämyksiä niin elokuvateatterin kuin kirjastonkin asiakkaille”, iloitsee Katri Vänttinen.

Jaa artikkeli