Kirjataivas kolmannessa kerroksessa alkoi lokakuussa täyttyä italialaisesta designista. Tarinat, runot ja tietokirjat pääsevät pian omille paikoilleen, siitä pitävät huolen Roberto Fusetti ja Daniele Briganti.
– Kirjahyllyt on valmistanut UniFor, joka keskittyy julkisten tilojen sekä toimistojen kalustamiseen. Yrityksen toimialaan kuuluvat niin suunnittelu kuin valmistus. Tehdas sijaitsee Pohjois-Italiassa kaupungissa nimeltä Turate. Se on lähellä Milanoa, kertoivat rennosti viheltelevät asentajat.
Arkkitehtuurille jää hyvin tilaa hengittää, sillä kirjahyllyt ovat melko matalia ja keveän oloisia. Teosten nimet erottuvat helposti ledinauhojen ansiosta, jotka tuovat valoa hyllystöjen yläreunoissa.
Osa hyllyistä puhaltaa myös hienokseltaan raitista ilmaa. Muutamiin hyllyihin integroidut päätelaitteet ovat yhteydessä ilmanvaihtokanaviin, jotka kulkevat asennuslattialla parketin alla. Itse parketti öljyttiin hiljattain ja on viimeistä silausta myöten valmis.
Robotiikka ja automaatio hoitavat palautuksia
Kirjojen matka ylimmän kerroksen hyllypaikoille alkaa kellarista. Siellä rakennetaan parhaillaan tekniikkaa, joka yhdistää jo yleisesti käytössä olevia kirjastojärjestelmiä sekä aivan uusia ohjelmistoja. Jälkimmäisten ansioista kirjaston sisäiset kuljetukset sekä osa hyllytyksestä voidaan automatisoida.
Automaation suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa jyväskyläläinen Mikro-Väylä Oy, jonka asiantuntijat kokosivat lokakuussa lajittelijalle vievää palautushihnaa. Pienen Karhun kustantama lastenkirja Ikioma perheeni kulki testiteoksena hihnalla yhä uudestaan.
– Ohjelmisto ja elektroniikka ovat meidän kotimaista tuotantoamme, kertoi huoltopäällikkö Tuomo Vacker (oikealla). Vasemmalla Mikro-Väylän elektroniikkasuunnittelija Juho Vahteri ja taustalla huoltoteknikko Sami Virtanen.
Bookmatic sorter -nimisen lajittelijan idea käy ilmi tietokonemallinnuksesta. Asiakas astelee aulassa palautusseinän ääreen (ylhäällä oikealla) ja sijoittaa kirjan palautusautomaattiin. Kaikki niteet on varustettu RFID-tunnistein (radio frequency identification), joiden tiedot järjestelmän lukija tulkitsee vilauksessa.
Seinän takana kirja jatkaa matkaa liukuhihnalla kellariin. Siellä lajittelija pudottaa teoksen tiettyyn punaiseen laatikkoon esimerkiksi luokan, aineistotyypin tai teoksesta tehdyn varauksen mukaan. Linjan loppupäässä sijaitsevat robottikädet poimivat osan aineistosta, esimerkiksi näyttelyyn haluttavat kirjat, siirrettäviin hyllyihin. Uutta on se, että mobiilirobotit kuljettavat tämän jälkeen hyllyt asiakastiloihin. Nämä vihivaunut kykenevät toimimaan itsenäisesti aineistohississä ja osaavat jättää hyllyt asiakastiloissa oleville telakoille. Ennen paluutaan kellariin ne osaavat myös ottaa mukaansa muualle lähtevien kirjojen hyllyjä. Kuva: Mikro-Väylä Oy.
Sisääntuloaulassa, heti pääovea vastapäätä, on kolme palautusautomaatin asiakassyöttöpäätä. Ne näkyvät kuvassa vasemmalla aukkoina seinissä. Yksi aukoista on matalampi, mikä helpottaa esimerkiksi lasten ja pyörätuolilla liikkuvien asiointia. Kirjat ohjautuvat yhdelle, kellariin johtavalle hihnalle. Kehittyneestä automaatiosta kertoo se, että laatikoitten ja hyllyjen täytyttyä kellarissa mobiilirobotit osaavat vaihtaa niiden tilalle vastaavat tyhjät.
Yhä valmiimpaa pala palalta eri tiloissa
Ilmanvaihdon päätelaitteita sijoitetaan paitsi kirjahyllyihin myös sisääntuloaulan kalusteisiin.
Yksi raittiin ilman tuojista on kahvila-ravintolan myyntitiski, jonka runko saatiin lokakuussa omalle paikalleen kierreportaiden juureen. Venttiili upotetaan tähän palvelutiskiin, ja sellainen piiloutuu myös esimerkiksi asiakaspalvelun infopisteeseen.
Sisääntulokerroksessa viimeistellään vielä alakattoa sekä seinien kaartuvia pintoja, joiden muoto haastaa parhaatkin tekijät. Virolaisten työmiesten suunnittelukokous käytiin lattiatasossa, jossa vinoon puuverhoiluun tarvittavat viimeiset palat oli helpointa hahmottaa.
Koska Oodissa järjestetään monenmoisia esityksiä, luentoja ja tilaisuuksia, esiintyjille on varattu oma tila. Backstagen ensimmäiset kalusteet ovat saapuneet: kaksipuoliset peilipöydät. Näin useampi esiintyjä voi istua meikissä samaan aikaan. Tilassa työskenteli Putsblankin siivooja Anella Yrgens.
Kirjaston kuusipuinen verhoilu on edennyt läntiselle julkisivulle. Mustan taustan peittyessä puurimoituksella talo saa valoisuutta ja keveyttä. YIT on varautunut siihen, että verhoilutöitä tehdään tarvittaessa jopa yövuorossa, sillä joulukuiset avajaiset lähestyvät.
Oodi on taideteos
Uudessa kirjastossa on paljon silmiä hiveleviä yksityiskohtia. Jo yksin kierreportaat ovat silkkaa taidetta.
Muodot ja valot tuovat mustista portaista esiin harmaata, sinistä ja violettia. Teatraalinen näkymä on pysäyttävä.
Kierreportaiden askelmat ovat saaneet betonipinnoituksen, joka lisää kulutuksenkestävyyttä.
Oodi avautuu kaikelle kansalle 5. joulukuuta. Kerrokset, käytävät ja portaat täyttyvät kulkijoista. He vaeltavat arvatenkin hymy huulilla.