Takaisin artikkeleihin

Immersiivisen taiteen ovet avautuvat Oodissa

16.6.2020

Mediakuutio on Oodin, Taiken, Muu ry:n ja Taideyliopiston yhteishanke, joka tuo Keskustakirjasto Oodin älylasiseinillä varustettuun Kuutio-tilaan immersiivisiä mediataideteoksia.

”Haastoimme taiteilijat luomaan immersiivisiä teoksia eli katsojan taideteokseen uppouttavia kokemuksia. Tavoitteena on löytää mielenkiintoisia, uusia ja elämyksellisiä sisältöjen esittämisen tapoja,” kertoo erikoiskirjastonhoitaja Sanna Huttunen.

Projektin aikana Oodin Kuutio-tilassa on pureuduttu immersion käsitteeseen niin teorian kuin käytännön kautta. Haasteitakin on ollut; tekniikka ei ole päästänyt taiteilijoita helpolla. Samalla tekniikka kuitenkin mahdollistaa pelillisen ja vuorovaikutteisen elämyksen, jossa katsoja pääsee osaksi tarinaa vaikkapa koskettamalla teoksen hahmoja.

”Kirjasto on tarinoiden koti, ja me haluamme tarjota monenlaisia tapoja kokea niitä. Mediataiteen avulla voidaan käsitellä monimutkaisia asioita ja teemoja elämyksellisesti. Silloin esimerkiksi lukutaito ei ole vaatimus tarinan kokemiseen,” Huttunen lisää.

Mediakuutio on osa Taiteen edistämiskeskuksen Taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelmaa, joka tekee näkyväksi taiteellisen osaamisen uudenlaista soveltamista.

Ensimmäiset varta vasten Kuutioon suunnitellut teokset saadaan Oodiin kesällä 2020. Mediakuutio-projektin kuraattoreiden ja työpajaohjaajien mediataiteilija Jukka Hautamäen ja mediataidetuottaja Marko Tandefeltin valitsemissa teoksissa pilkahtaa tummahkoista ja ajankohtaisista aiheistaan huolimatta nasevalla tavalla omalaatuinen huumori, toivo ja kipinä.

Heinäkuussa 2020 ensi-iltansa saa Joonas Hyvösen (s. 1990) God´s Flat Earth is Drowning. 3D-mallinnusta käyttävä teos käsittelee ilmastonmuutosta sekä ilmastoangstia, linkittäen katsojan spekulatiiviseen tulevaisuuteen ja propagandaan. Teos liikkuu toden ja epätoden, realismin ja simulaation välimaastossa. Pelimoottorin hyödyntäminen dialogin generoinnissa tekee jokaisesta katsomiskerrasta uniikin.

Projektin kuraattoreiden mielestä God´s Flat Earth is Drowning laittaa katsojan ajattelemaan ja käymään läpi erilaisia tulevaisuuteemme liittyviä tekijöitä: toivoa, pelkoa, sekä meidän yhteistä rooliamme asuinplaneettamme luonnon elossa pitämisestä.

Minkälainen taiteilija olet, Joonas Hyvönen?

“Olen helsinkiläinen kuvataiteilija, valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Työskentelen lähinnä digitaalisin välinein, eritoten 3D-animaation parissa. Myös aihepiirini käsittelee usein digitaaliseen teknologiaan liittyviä laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä.”

Miksi haluat tuoda juuri tämän teoksen Oodiin?

God’s Flat Earth Is Drowning on alusta alkaen suunniteltu Oodin Kuutioon. Sen muotoa dialogivetoisena – eräänlaisena kokouksen kuvauksena – inspiroi Oodin toisen kerroksen luonne julkisena tilana ja myös niin sanottuna makerspacena. Teos on myös teknisesti räätälöity Kuution esitysmahdollisuuksia vastaavaksi.”

Tutustu Joonas Hyvösen taideteokseen

Ami Lindholmin (s. 1982) Oodin Äidit esitetään Kuutiossa elokuussa 2020. Teos on sarja animoituja hetkiä arkipäivän elämästä ja vanhemmuudesta, erityisesti äitiyden eri aspekteista. Piirrosanimoidussa teoksessa väsyneet äidit uupuvat arjen tilanteissa, kunnes katsoja saapuu avuksi. Äiti virkistyy ja jaksaa taas. Teoksen taustamateriaalia kerättiin äideiltä ja perheiltä itseltään mm. äitienpäivän alla verkossa toteutetulla keskustelulla.

Jukka Hautamäen ja Marko Tandefeltin mukaan Oodin Äidit lähestyy katsojaansa ja aihepiiriään lämmöllä, empatialla ja arjen huumorilla. Siinä myös yhdistyvät kiinnostavalla tavalla Ami Lindholmin aiempi tausta animaattorina, immersiivisen tilallisen tarinankerronnan mahdollisuudet ja sarjakuvan muotokieli.

Minkälainen taiteilija olet, Ami Lindholm?

”Tehtäväni taiteilijana on kannustaa ja antaa toivoa. Oli tilanne miten epätoivoinen tahansa, pyrin aina löytämään ratkaisun, vaikka se pitäisi itse keksiä piirtämällä. Viime vuodet olen taiteessani keskittynyt vanhemmuuden kuvaamiseen ja väsyneiden vanhempien naurattamiseen.”

Miksi haluat tuoda juuri tämän teoksen Oodiin?

”Teos näyttää koko Oodin laajalle kävijäkunnalle, että tällaista vanhemmuus on. Haluan tuoda esille äitien kokeman uupumuksen ja näyttää lapsiperheen väsynyttä arkea. Poikkeuskevään uupumus tuntuu kaikilla ja voi olla helpottavaa nähdä että muillakin on ollut raskasta. Katsoja pääsee mukaan teokseen auttamaan vanhempia.”

Tutustu Ami Lindholmin taideteokseen

Jaa artikkeli