”Toivomme, että ihmiset ottavat laajentuneen maskisuosituksen pääkaupunkiseudulla vakavasti ja noudattavat sitä, ellei ole terveydellistä syytä olla käyttämättä maskia. Näin saatamme säästyä rankempien keinojen, kuten esimerkiksi erilaisten aukiolorajoitusten ja koulujen etäopetuksen, käyttöönotolta”, toteavat Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.
Palveluissa huolehditaan asiakasturvallisuudesta monin toimin. Toimintaa on mukautettu niin, että lähikontakteja vähennetään esimerkiksi tilajärjestelyillä, suojaplekseillä, ryhmiä pienentämällä tai itsepalvelua lisäämällä. Palveluissa myös muistutetaan asiakkaita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) korona-ajan ohjeista.
Kaupungin palvelujen asiakkaat vastaavat itse maskiensa hankinnasta. Vähävaraiset voivat hakea ilmaisia maskeja kaupunkien maskijakelupisteistä.
Maskien laaja käyttösuositus täydentää muita turvallisuusohjeita, joihin kuuluu huolellinen käsihygienia, turvavälit, sairastaminen kotona ja koronatestiin hakeutuminen pienissäkin oireissa.
THL:n laajennettu kasvomaskisuositus on voimassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella, jossa koronavirus on kiihtymisvaiheessa.
Kuva: Maarit Hohteri