Varausten määrä kirjastoissa kasvaa – hyllylainaamisen edistäminen on sekä asiakkaan että kirjaston etu
Pitkittynyt koronapandemia aiheutti notkahduksen kirjastojen kävijämäärissä, kun tilojen käyttöä ja lainattavan aineiston äärelle pääsyä jouduttiin rajaamaan. Vaikka rajoitustoimet on jo päästy purkamaan, ei tilanne ole kaikissa kirjastoissa palautunut ennalleen. Erityisesti varausten määrä on kohonnut selvästi pandemiaa edeltävään aikaan verrattuna, ja varauksia tehdään useimmiten rajattuun määrään uusinta aineistoa.─ Asiakkaat joutuvat useissa tapauksissa odottamaan varaamaansa aineistoa pitkään, vaikka samanaikaisesti noin 70 % kaupunginkirjaston kokoelmasta seisoo hyllyssä. On sekä lukijoiden että kirjallisuuden häviö, jos ainoastaan uusimmat bestsellerit ovat aktiivisesti lainassa ja ihmisten lukurepertuaari kapenee, kertoo keskustakirjasto Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara.
Kirjaston henkilökunta löytää jokaiselle sopivaa luettavaa
Varauspalvelu on monille asiakkaille merkityksellinen, ja sen sujuvuudesta halutaan huolehtia jatkossakin. Lainaamisen painottuminen varauksiin vaikuttaa kuitenkin väistämättä kirjaston logistiikkaan ja nostaa sen kustannuksia. Kirjastossa on herännyt myös huoli kirjan elinkaaresta.
─ Kirjan elinkaari on nykyisin melko lyhyt. Kirjasto avaa asiakkailleen kirjallisuuden koko syvyydessään ja jatkaa kirjan elämää myös lyhyen uutuusvaiheen kysyntäpiikin jälkeen, projektisuunnittelija Jenni Laaksonen sanoo.
Kirjaston lakisääteinen ydintehtävä on edistää lukemista ja kirjallisuutta. Kun asiakas jalkautuu kirjastotilaan, tarjoutuu henkilökunnalle mahdollisuus laajentaa kävijän palvelukokemusta. Kirjastojen ammattilaiset auttavat mielellään kirjavalinnoissa, ja ajankohtaisten uutuuskirjojen lisäksi he suosittelevat asiakkaan toiveiden mukaista aineistoa myös laajasta hyllyvalikoimasta. Kuratoidut valintavaihtoehdot lisääntyvät, ja parhaimmillaan asiakas saa lisäarvoa kirjastokäynnistään.
Asiakkaat ja kirjastojen henkilökunta mukana kehittämistyössä
Syyskuussa osana Aineiston suosittelu kirjastotilassa -hanketta käynnistettiin Kuudes Helsinki -suunnittelutoimiston kanssa palvelumuotoiluprojekti, jonka tavoitteena on etsiä uusia ratkaisuja aineiston löydettävyyteen, suositteluun ja elämyksellisyyden lisäämiseen kirjastotilassa. Tuloksia palvelumuotoilusta on odotettavissa tammikuussa 2023.
Palvelumuotoilun rinnalla hankkeessa edistetään yhteiskehittämisen projektia, johon kutsutaan mukaan sekä nykyisiä ja potentiaalisia asiakkaita että kirjastojen henkilökuntaa. Tärkeänä osallistamisen keinona tässä työssä ovat yhteiset kirjastokävelyt, joita järjestetään kuudessa kirjastossa lähiviikkojen aikana eri kohderyhmille.
─ Kirjastokävelyiden tarkoituksena on kerätä asiakkaiden näkemyksiä siitä, miten kirjastotiloja voitaisiin kehittää aineiston suosittelun näkökulmasta sekä itselle mieluisan aineiston löytämiseksi. Nämä tilaisuudet avaavat asiakkaille mahdollisuuden pohtia ratkaisuvaihtoehtoja yhdessä henkilökunnan kanssa suoraan kirjastossa. Tarpeet ja toiveet dokumentoidaan, ja aineisto toimii pohjana jatkokehitykselle ensi vuonna, projektisuunnittelija Jenni Laaksonen kertoo.
Keskustakirjasto Oodissa on saatu positiivisia kokemuksia jo esimerkiksi varaushyllyn muuttamisesta kaunokirjallisuuden näyttelyhyllyksi, josta asiakkaiden on helppo valita lainattavia kirjoja suoraan kulkureitin varrelta. Tekoälyn hyödyntämistä aineiston suosittelemisessa – eli Obotti-suosittelijabottia – testataan hankkeen aikana Oodin Kirjataivaassa, samoin kuin kirjasuositusten näkyvämpää hyödyntämistä hyllyissä. Vastaavia konkreettisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa myös muissa kaupunginkirjaston toimipisteissä.
Tule mukaan kirjastokävelylle!
Kirjastokävely on asiakkaiden ja henkilökunnan osallistamisen menetelmä, jossa fyysistä kirjastotilaa kehitetään yhteistoiminnallisesti keskustelun kautta. Mukaan kullekin kohderyhmälle varattuun kierrokseen mahtuu noin 20 asiakasta ja osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa kehittämään kaupunginkirjastoa!
Kirjastokävelyt
- Ma 21.11. klo 14 Laajasalon kirjasto (kohderyhmä aikuiset)
- Ti 22.11. klo 10 Pitäjänmäen kirjasto (kohderyhmä seniorit)
- To 24.11. klo 17 Itäkeskuksen kirjasto (kohderyhmä vieraskieliset aikuiset)
- La 26.11. klo 14 Töölön kirjasto (kohderyhmä aikuiset)
- To 1.12. klo 10.30 Oulunkylän kirjasto (kohderyhmä seniorit)
- To 1.12. klo 17 Itäkeskuksen kirjasto (kohderyhmä suomenkieliset aikuiset)
- Ma 16.1.klo 17 keskustakirjasto Oodi (kohderyhmä ruotsinkieliset aikuiset)
- Ke 18.1. klo 17 keskustakirjasto Oodi (kohderyhmä nuoret)
- To 19.1. klo 18 keskustakirjasto Oodi (kohderyhmä aikuiset)
- La 21.1. klo 10.30 keskustakirjasto Oodi (kohderyhmä lapsiperheet)
- Ti 24.1. klo 11 Pitäjänmäen kirjasto (kohderyhmä seniorit)
Kuva: Jussi Hellsten / Helsingin kaupunki