Vuoteen 2017 mennessä ehtii vielä tapahtua paljon. Joka päivä uusi ja vanha sekä tuleva ja mennyt kohtaavat ja muokkaavat yhdessä version, jota kutsutaan nykyhetkeksi. Myös kirjan, kirjallisuuden ja koko kirjallisen kulttuurin piirissä tätä muokkausta tapahtuu jatkuvasti. Helsingin kirjamessuilla 2010 oli kiinnostavaa seurata itse prosessia. Historia kohtasi tulevaisuuden yhä uudelleen.
Antikvaarisella osastolla pengottiin pölyisiä löytöjä vuosikymmenten takaa, kirjakauppojen osastoilla herkullisen väriset uutuusteokset hehkuivat korkeissa pinoissa. Vanha ja uusi kirja löysivät kukin kodin. Myös messujen ikäjakauma kertoi omaa ajan tarinaansa. Lapsia vilisi lasten omilla puuhapaikoilla ja satupiknikillä. Vantaan kaupunginkirjaston uusi Haave-bussi kutsui tutustumaan värikkääseen kirjastoautoon. Vinkkikioskista saattoi napata uusia kirjatärppejä. Monessa lastenvaunussa istui tulevaisuuden lukija.
Kirjamessuluennoilla vanha ja uusi törmäsivät vielä korostetummin. Tuomas Heikkilä kertoi keskiajan kirjallisuudesta teoksen Kirjallinen kulttuuri keskiajan Suomessa (SKS 2010) myötä. Hämmästyttävän moni nykyajankin kirjallinen elementti on peräisin kaukaa keskiajalta. Kirjan sivun suorakaiteen omainen muoto pohjautuu eläimen vuodan muotoon, kun kirjoituspohjana käytetystä eläimen nahasta leikattiin pois pää- ja raajaosat. Myös sanavälit ja välimerkit sekä otsikointi ovat keskiajalla käytössä olleita. Sen sijaan keskiaikaisen tekstin upeat värit, punainen, sininen ja kulta, poistuivat käytöstä painotekniikan saapumisen myötä. Heikko tekniikka karsi värit luoden nykyisenlaisen mustavalkoisen tekstivärimaailman.
Vastapainona tutkailtiin kirjaa tienhaarassa. Millainen on tulevaisuuden kirja? Kai Ekholmin ja Yrjö Revon koostama Kirja tienhaarassa -teos (Gaudeamus 2010) herätti vilkasta keskustelua sähkökirjan ja perinteisen kirjan eroista. Kirjahyllyjen myynti on laskenut huomattavasti, ja myös kirjan itsensä myynti on pysähtynyt paikoilleen. Tarkoittaako tämä kaikki sähkökirjan saapumista? Kenties, muttei aivan vielä. Lukulaitteiden ja sähkökirjojen kysyntä on yhä lapsen kengissä – mutta lapsi kasvaa päivä päivältä. Eri asiantuntijoiden puheenvuoroissa korostettiin muun muassa kirjan elinkaaren pituuden kasvatusta, lukulaitteen laatuvaatimuksia ja sukupolvien eroja. Sähkökirja herättää kuitenkin vielä paljon räiskyviä mielipiteitä ihmisten keskuudessa. Muutokset vaativat aina aikaa ja sopeutumista.
Kirjailija Miina Supisen sanoin: ”Kirja itsessään esineenä edustaa lukemisen rauhaa ja onnellista oloa. Mutta eihän sitä tiedä. Kenties 5-10 vuoden päästä lukulaite tuo saman tunteen. Tärkeintä on kuitenkin kirjan sisältö.”
Entä mitä vastasivat kirjamessuvieraat, lukijat itse, kun heiltä kysyttiin:
Millaista kirjaa tahdot lukea kymmenen vuoden päästä?
Alla kooste vastauksista:
- ”Hyvää, kotimaista dekkaria.”
- ”Halpaa kirjaa, halvempaa kuin täällä myynnissä nyt.”
- ”Divarilöytöä, kuuluu tapoihini. En osta lainkaan uusia kirjoja, paitsi tietysti divarista.”
- ”Samanlaista, kuin Riikka Pulkkisen Totta.”
- ”Haaveilen lukulaitteesta. Eli luultavasti sähköistä, laadukkaalla näytöllä.”
- ”En ainakaan sähköistä.”
- ”Klassikoita ja uutuuksia, kaikkea mahdollista, olen suurkuluttaja.”
- ”Lainattua kirjaa. Ostan harvoin omaksi, koska kannatan kierrätystä.”
- ”Kaunista teosta, jossa on sisällön ohella harkittu myös ulkoista olemusta. Pidän kirjoista myös esineinä, enkä usko tahtovani lukea sähköistä versiota.”
- ”Kaikkea hyvää kirjallisuutta. Kaikissa muodoissa. Mutta toivoisin, ettei kirjan hinta nouse.”
- ”Osaanko mä äiti sitten lukea jo?”
- ”Uutta Harry Potteria!”
Tätä kaikkea luetaan siis myös keskustakirjastossa vuonna 2017!