Jos lapset saisivat toivoa – ja saavathan he – olisi keskustakirjastossa ainakin jättimäinen kiipeilyteline, viidakko ja huone, jossa jokainen saisi kaverin.
Kallion kirjastossa järjestetty Keskustakirjasto goes pikkolo -työpajapolku su 22.4. antoi lapsille luvan kertoa, mitä kirjastossa heidän mielestään kuuluisi olla. Polun varrella lapsiperheet saivat kuvittaa kirjaston pohjakarttaa, kertoa jatkoa kirjastotarinaan, kuvitella tulevaisuuden kirjastomuistoja ja myös nurista ja marista siitä, mikä nykykirjastoissa keljuttaa. Lisäksi kirjaston kummitukselle sai kuiskata kaikkein kummimmat kirjastoideat.
Jokaisella rastilla sai suunnistuspassiinsa valitsemansa tarran. Polun päätteeksi seurasi päivän maittavin etappi: herkkuhetki hedelmien ja keksikorien äärellä.
Telmimistä ja toimintaa
Lapset lähtivät suunnittelemaan kirjastoa toiminnan kautta. Suuri tila mahdollistaakin vaikka minkälaista rakennelmaa. Ella, 9, ja Minttu, 7, haluaisivat rakentaa itse! – Vaikka pahvista voisi rakentaa ja sitten maalata eri väreillä. Korkealla voisi olla maja, ja siellä paljon tyynyjä. Se olisi piilopaikka, ja olisi muitakin paikkoja, joissa voisi leikkiä piilosta. Kirjastossa olisi viidakko, jossa kasvaisi palmuja ja siellä voisi leikkiä apinaa. Puussa voisi kuunnella myös musiikkia.
Ilkalla, 8, on selkeä näkemys. Hän haluaa kirjastoon kiipeilytelineen. Kieli keskellä suuta Ilkka piirtää kirjaston pohjakarttaan suunnattoman kiipeilytelineen. Laskisiko siitä liukumäki koko kirjaston viiden kerroksen halki? Vaikkapa!
Jonatan, 6, ja Erik, 8, haluavat kirjastoon ainakin kukkia, pallotuoleja, parkkipaikkoja ja skeittialueen. – Ja pääkalloja, miettii Erik tarinateltassa. Te, 11, toivoisi paljon tietokoneita, mattoja, tuoksukynttilöitä ja pehmoleluja.
Yksinäisille ystäviä
Ella ja Minttu pursuavat ideoita. Kirjastossa voisi olla eläinhuone, jossa he, joilla ei ole lemmikkejä, voisivat paijata kissoja ja muita eläimiä. Kiva olisi myös kaverihuone yksinäisille kirjastokävijöille. Kirjastoon tarvitaan myös lava ja paljon rooliasuja. Lapset ja aikuiset voisivat pukeutua eri kirjojen henkilöiksi, vaikkapa Peppi Pitkätossuksi, ja esiintyä yhdessä lavalla. – Eikä ketään saisi kiusata! tytöt muistuttavat.
Kirjaston pihalle Ella ja Minttu visioivat paljon pöytiä, kukkaruukkuja ja paikan, jossa voisi itse istuttaa siemeniä kasvamaan. He ovat valmiina myös käymään haravan varteen. Ulkona voisi myös olla urheilumahdollisuuksia, jos koulussa ei niin huvita treenata. Toisaalta myös kirjaston sisällä voisi olla alue, jossa olisi ikuinen kesä. Ruohomatolla voisi nautiskella päivänpaisteesta lämpölamppujen alla.
Elias, 4, on ihastunut kummituksiin ja painottaa, että kirjastossa pitäisi olla paljon kummituksia!
Vanhempien vuoro
Perhepajapolulla myös vanhemmat saavat kertoa toiveistaan ja haaveistaan. Jonatanin äiti haluaisi kirjastoon paljon muhkeita tuoleja ja yksityisiä soppia ja lapsille omia paikkoja mennä vaikka hetkeksi piiloon. Paimentamiensa poikien pohdinnassa eniten yllätti äitiä se, että pleikkajutut jäivät kokonaan mainitsematta. – Myös se poikien huomio, että jos löytää kirjastosta jonkun kivan paikan, eikä löydäkään sitä enää uudestaan ja sitten harmittaa, jäi mieleen ja mietityttämään.
Eliaksen äiti kertoo viihtyvänsä kirjastossa, jos lapsikin viihtyy. Yhteisiä tiloja olisi mukava saada. – Tekemisen ja tarjonnan ei tarvitse olla niin ihmeellistä, mutta ehkä hieman yllättävää. Tärkeää olisi monenlainen sallittu toiminta ja sellaisen tunteen luominen, että täällä kaikki on mahdollista. Tätä avittaisi iso tila. Mukava kahvila olisi hyvä juttu.
Mitä aikuiset voisivat kirjastossa tehdä, Minttu ja Ella? – No ne voivat lukea sanomalehtiä. Ja esiintyä meidän kanssa lavalla!
Nurinaa, murinaa, kummitushuminaa?
Marinarastin opas Outi Rantanen Kallion kirjastosta raportoi, että kaunis päivä on selvästi lieventänyt kärkkäimpiä mielipiteitä. Polkulaisilla ei ole juuri pahaa sanottavaa nykykirjastosta. Suurin nurinan aihe on kuitenkin löytynyt: se on se harmillinen seikka, että kirjastossa täytyy olla hiljaa. Hyviä uutisia marisijoille: keskustakirjastossa ei ainakaan ihan kaikkialla tarvitse hyssytellä!
Entä mitä kummituksen korvaan on kuiskittu? Dekkarikirjaston hämäryydessä on vastassa valkea olento. Kummajainen kertoo, ettei kukaan ole perin juurin pelästynyt. Ja jos onkin, on kummitus tarjonnut pikkuleipiä. Toiveita on kuiskailtu laidasta laitaan, ja onpa eräs tunnustanut pelkäävänsä pimeää. Keskeisin asia on muistettu toimittaa myös haamun haltuun: se kiipeilyteline sitten!
Keksien äärellä viimeisellä rastilla mutustelee kaksi tyytyväistä poikaa. Erikin mielestä kaikki polun tehtävät olivat ihan helppoja, Jonatanista taas kaikki olivat yhtä lailla haastavia. Samaa mieltä pojat ovat siitä, että viimeisin rasti on helpoin: saa syödä herkkuja! – Toisaalta, jos nämä pitäisi syödä kaikki… Jonatan keksiikin vielä yhden idean: – Kirjastohan voisi olla syötävä! Suklaakirjasto!