Raadin perustelut: “Taneli Leonora Viljanen (s. 1982) on muunsukupuolinen kirjailija ja äänitaiteilija, jonka tekstit kutsuvat lukijan mukaan keholliseen luomiseen ja kysyvät ilahduttavan, kivuliaankin vaikeita. Viime vuosina hän on työstänyt “ei-binäärisen kirjoituksen trilogiaa”: sen ensimmäiset osat ovat Varjoja, usvaa (Poesia, 2020) ja Pimeä kuu (Poesia, 2023). Teokset ovat äänen, kuvien ja ajattelun hybridejä, joissa runo tihkuu, liukuu ja puhkeaa esseeilmaisuun. Viljasen tekstien liike syntyy yksityisen ja yleisen, identiteettejä purkavan ja rakentavan sekä älyllisen ja tunteellisen törmäyksissä. Hän tunnustelee teoksissaan uudenlaista poeettisen ajattelun tilaa, joka heijastuu konkreettiseen maailmaan ennennäkemättöminä mahdollisuuksina.”
Oodin vuoden runoilija -arvonimi jaettiin Oodin kirjajuhlissa lauantaina 18.11. Viljasen runous näkyy ja kuuluu Oodissa eri tavoin läpi vuoden 2024.
Haastattelimme Oodin vuoden runoilijaa.
Kuka olet?
Taneli Leonora Viljanen, ”muunsukupuolinen kirjailija, joka on kiinnostunut genrejen, ilmaisutapojen, taiteenlajien, identiteettien ja merkitysten sekoittumisista, liukumista, törmäyksistä ja epävakaisuuksista”, kirjoitin yhteen esittelytekstiin jonka kanssa olen ainakin tänään samaa mieltä. Pidän linnuista, kallioisista merenrannoista ja leivoksista. En pidä Israelin toiminnasta Palestiinassa.
Mitä sinulla on työn alla parhaillaan?
Seuraava teokseni on nimeltään Glitterneste. Siitä on kirjoitettuna jo melko paljon tekstiä, mutta paljon on vielä myös tehtävää: olen aika miellyttävän immersiivisessä työvaiheessa juuri nyt. Ajattelen tätä teosta jonkinlaisen ”ei-binäärisen kirjoituksen trilogian” kolmantena osana.
Olet kirjailija ja äänitaiteilija, ja olet tehnyt poikkitaiteellisia teoksia. Mitä moni- tai poikkitaiteellisuus antaa sinulle kirjailijana ja taiteilijana?
Näkökulmien vaihdoksia; monista suunnista tulevaa inspiraatiota; monenlaisia ja siksi monenlaisilla tavoilla erilaisia tekemisiä ruokkivia suhteita taiteelliseen ajatteluun, taiteen materiaalisuuksiin sekä merkitysten yhteenkietoutumisiin, resonansseihin ja liikkeisiin.
Viimeisimmät kirjasi liikkuvat runon ja esseen välitiloissa. Identifioitko itsesi runoilijaksi?
Miksi ei! Ajattelen että ihmisillä voi hyvin olla monia, osittain ulospäin ristiriitaisiltakin vaikuttavia identifioitumistapoja, ja runoilija voi hyvin olla yksi sana jota minusta käytetään tai jota itse käytän itsestäni. Sana ”runoilija” tuntuisi myös viittaavan sellaiseen suhteeseen kieleen, joka tuntuu tärkeältä ja oikealta. Samalla, koen olevani erityisen sitoutunut asioiden välisiin välitiloihin ja hybridisyyksiin: siksi runoilija-identifikaationi ei myöskään ole täysin yksiselitteistä tai ongelmatonta.
Miltä tuntuu tulla nimitetyksi Oodin vuoden runoilijaksi?
Ihanalta tietenkin. Kirjastot ovat maailman ja suomalaisen yhteiskunnan hienoimpia ja kauneimpia asioita, joten lippulaivakirjaston myöntämä tunnustus tuntuu erityiseltä. Olen myös iloinen, että sukupuolivähemmistöön kuuluva ja runoilijaidentiteettiinkin monimielisesti suhtautuva ihminen voi olla tämän huomionosoituksen ensimmäinen vastaanottaja.
Mitä luet, kuuntelet tai mistä tekijöistä tai taiteilijoista intoilet juuri nyt?
Ilahduttavasti muotoiltu kysymys!
Kuuntelen: viime aikoina olen ollut aika vahvasti suuntautunut jazziin tai jazziin pohjautuvaan musiikkiin. Erityisesti olen ollut innoissani ja koettanut perehtyä Anthony Braxtonin tuotantoon; myös monet muut AACM-ryhmään linkittyvät tekijät kiinnostavat erityisesti. Ja haluan vielä mainita nykyjazz-ihmisistä Matana Robertsin, jonka kunnianhimoinen, juuri viidenteen osaansa ehtinyt Coin Coin -teossarja näyttäytyy minulle yhtenä tämän hetken tärkeimmistä projekteista millään taiteenalalla.
Luen: juuri tällä hetkellä luen Hiromi Iton kirjaa Tree Spirits Grass Spirits, josta pidän, mutta josta en ehkä ole aivan yhtä innostunut kuin Iton aiemmasta teoksesta Wild Grass on the Riverbank, joka on minulle tärkeä. Ja aiemmin tänä vuonna lukemistani kirjoista haluan mainita tässä yhteydessä kaksi: korealaisen runoilijan Kim Hyesoonin ihmeellisen vaikuttavan kirjan Phantom Pain Wings (englanniksi kääntänyt Don Mee Choi, joka on myös itse hyvin kiinnostava runoilija), sekä runoilija-esseisti-teoreetikko Fred Motenin uusimman runoteoksen Perennial Fashion Presence Falling.
Kuvataiteen puolella: Dineo Seshee Raisibe Bopapen näyttely Kiasmassa oli minusta mainio.
Kuva: Kimmo Kallio