Takaisin artikkeleihin

Oodin studioissa hihat heiluvat

1.4.2020

Siina Tiuraniemi

Kun Oodi avattiin joulukuussa 2018, toisen kerroksen studiotilat olivat vielä pahasti kesken. Osa niistä on kesken edelleen, mutta toivottavasti eivät enää sitten kun Oodi uudelleen aukeaa.

Musiikkistudioissa asennetaan tallennusjärjestelmiä

Musiikkistudiot ovat olleet käytössä jo pitkään, mutta keskeneräisinä. Kirjaston ollessa auki meillä ei ole ollut riittävästi resursseja rakentaa studioiden järjestelmiä loppuun, mutta nyt tilaisuuden tullen studioissa paiskitaan töitä.

Studiot 2-4 ovat kolmen akustoidun tilan yksikkö, johon kuuluu tarkkaamo, äänitystila ja laulustudio. Tilassa voi äänittää melko isonkin kokoonpanon yhteismusisointia. Meillä on lainattavissa suuri määrä erittäin laadukkaita soittimia ja äänityslaitteet ovat huippuluokkaa. Nyt Oodin ollessa kiinni laitteita ja kytkentöjä yhtenäistetään ja laaditaan käyttöohjeita.

Studio 5 on elektronisen musiikin studio. Se on tähän saakka toiminut harjoitustilana, jossa voi treenailla omia juttujaan, mutta nyt sulun aikana on tarkoitus saada tila siihen käyttöön, johon se on rakennettu. Tilan on tarkoitus olla työhuonemainen moderni studio, jossa voi soittaa ja äänittää omaa musiikkiaan hyvälaatuisilla välineillä. Tilassa voi periaatteessa tehdä yksin kokonaisen biisin kaikki osat. Siitä tulee todella hieno!

Studio 6 on harjoitushuone. Siellä on esimerkiksi piano, djembe, kitaravahvistin ja bassovahvistin. Tilassa voi myös soitella dj-vehkeillä. Sulun aikana tilaan rakennetaan tallennusmahdollisuus, joten kohta sielläkin voi äänittää omaa musiikkiaan.

Tulevaisuudessa on mahdollista, että kaikissa Oodin tiloissa voi äänittää ristiin. Tilat on yhdistetty toisiinsa audioprotokollalla ja eri studioiden äänet saadaan yhdistettyä toisiinsa. Aika siistiä!

Ääni- ja kuvastudiot huhkitaan valmiiksi

Oodissa on kolme studiota äänen ja kuvan käsittelyä varten, joita ei olla vielä ehditty saamaan ollenkaan auki. Nyt studioissa tehdään kovasti töitä.

Studio 1 on video- ja audiostudio. Asiakkaat toivovat meiltä todella usein mahdollisuutta siirtää vanhoja VHS-kasetteja, C-kasetteja ja LP-levyjä digitaaliseen muotoon ja nyt toiveeseen vastataan. Studiossa on monenlaisia erilaisia vanhoja soittimia, joilla siirto onnistuu, ja lisäksi on mahdollisuus restauroida ja editoida omia äänitteitä. Tilassa on myös erinomaiset kaiuttimet, joten voit kuunnella alkuperäisiä äänitteitäsi hyvälaatuisena. Laitteiden asennuksessa onkin hommaa, kun vanhoille laitteille pitää löytää oikeanlaiset kaapelit ja saada kaikki toimimaan.

Studio 7 on valokuva- ja videostudio. Täällä voit ottaa valokuvia erilaisten taustojen edessä, tilassa on myös green screen, kuvausvalot, tietokone kuvien käsittelyyn ja valokuvaprintteri. Studioon voi lainata kirjaston tiskiltä järjestelmäkameran. Nyt viimeinkin kaikki tavaratoimitukset ovat saapuneet ja tila päästään asentamaan valmiiksi.

Studio 8 on yleisstudio, jossa voi editoida videoita ja miksata ääntä. Siellä on tehokas videoeditointityöasema, jossa voi editoida videoita ja tehdä äänisuunnittelua. Tavaroiden asennus on kesken ja sitä hoidetaan nyt isolla tarmolla, suurin osa on asennettukin jo.

Suunnittelutyö asennusten lomassa

Samalla kun studioita asennetaan ja valmistellaan, asentajien päissä pörisee suuria suunnitelmia. Toiveena on, että tulevaisuudessa studioissa voitaisiin järjestää opastusta aloittelijoille, jotta upeista tiloista olisi iloa mahdollisimman monelle. Laitteet ovat monimutkaisia, mutta oodilaisten haave on, että niiden kimppuun kävisivät nimenomaan ne, jotka eivät vielä osaa.

Studiot ovat tiloja, joissa luodaan tyhjästä asioita, tehdään sisältöä ja taidetta. Ne mahdollistavat ammattimaisen luovan toiminnan kaikille kansalaisille, mutta varsinkin aloittelijoille. Nykyään melkein kaiken muun voi tehdä kotona, mutta kunnolla akustoituja tiloja harvalla on. Oodissa on myös erinomaiset välineet ja soittimet kaikkien saavutettavissa.

Nyt kun emme hetkeen pääse Oodin studioihin tekemään juttuja, on tärkeä muistaa, että musiikkia ja taidetta voi tehdä myös kotona, ei siihen hienoja laitteita tarvita. Ja sitten kun Oodi taas aukeaa, päästään viimeistelemään jutut. Kun Oodi on auki, studioita voi varata Varaamosta.

Jaa artikkeli