Nosturinkuljettajat luonnollisesti viihtyvät yläilmoissa, mutta harva heistä osaisi ohjastaa, jos koppi saisi siivet. Kuubalaissyntyinen Ricardo Oliva eli ”Riku” sen sijaan kaartaisi taivaalle tottuneesti. Havannasta kotoisin oleva herra on Kuuban armeijan entinen lentäjä ja viihtyy erinomaisesti Helsingin horisontissa. Hän toivoo vain, että nosturi olisi korkeampi, sillä 40 metristä ei näe kyllin pitkälle!
Nosturi saatiin työmaalle maaliskuun toisella viikolla, ja siitä asti Ricardon työmatka on kulkenut näitä portaita ylös ja alas. Monen työhalut voisivat katketa jo tähän, mutta Riku viihtyy ylhäällä ohjaamossa ja odottaa innolla kesää sekä kaunistuvia näkymiä.
– Ympärillä on paljon hienoja rakennuksia! Maisemia ehtii välillä vilkaista, vaikka katse tulee tietysti pitää pääasiassa työmaan tapahtumissa. Olen työskennellyt nosturinkuljettajana yhdeksän vuotta ja tehnyt myös työkoneitten huoltoa varikolla. Tulin varikolta keskeltä metsää taivaalle keskelle kaupunkia.
Suomessa Ricardo on asunut jo 25 vuotta. Hän jätti Kuuban, koska ”meillä oli pikku kapina siellä”. Suomessa on rauhallista, samoin nosturin ohjaamossa – joskus liiankin yksinäistä. Toisinaan Riku haaveilee työskentelystä montussa yhdessä muiden kanssa. Osaamisen laajentaminen on jopa tavoitteena.
– Koko ajan tulee kokemusta lisää. Se on huono päivä, jos ei opi mitään!
Nosturin mukana majavakin lentää. E.M. Pekkinen Oy:n tunnus komeilee ensimmäistä kertaa ohjaamon ja vastapainon välissä ja ylipäätään lipputankoa korkeammalla. Pekkinen on keskustakirjastohankkeessa syksyyn asti pääurakoitsija, jonka tehtäviin nosturin hankkiminen kuuluu. Maanrakennukseen keskittynyt yritys täyttää syksyllä 56 vuotta, mutta koskaan aiemmin torninosturin hankkiminen ei ole noussut työlistalle. Perustusten tekemisen puolesta 40:ää metriä matalammallakin nosturilla olisi pärjätty. Kaikki voivat kuitenkin kuvitella sen kilinän, joka syntyisi, jos nosturi ei pyörähtäisi vastapäisen talon katon ylitse…
Jotta nosturi pysyisi varmasti paikallaan, se on pultattu kallioon ja sille on rakennettu pitävä betoniantura. Tällä tavoin se pystyy nostamaan 2400-kiloisen lastin eli parin henkilöauton painoisen paketin 60 metrin päästä jalustasta.
Ajoluiska häviää seinien tieltä
Tähän asti työmaamonttuun on ollut mahdollista ajaa niin telaketjuilla kuin kumipyörillä eteläpäässä sijainnutta ajoluiskaa pitkin. Maaliskuussa Sanomatalon nurkalla sijainnutta ajoluiskaa alettiin purkaa.
Ajoyhteys poistetaan, koska myös kuopan eteläpäässä alkaa sokkelin rakentaminen. Vähitellen kirjaston kellariantura kulkee koko kuopan ympäri. Koska työmaakuoppaan ei pääse enää ajamaan, tarvikkeet ja työkoneet lasketaan monttuun nosturilla.
Vielä maaliskuussa työmaamontun eteläpäässä maa tärisi aika ajoin, sillä kalliota räjäytettiin keskustatunnelin varauskaivantoa varten.
Työntekijät laskeutuvat kuoppaan pohjoispäähän rakennettuja portaita pitkin. Vaikka yleisvaikutelma on ylhäältä katsoen rauhallinen, kuopassa tapahtuu kaiken aikaa. Seinustoilla laudoitetaan, raudoitetaan ja valetaan sokkelia ja keskemmällä rakennetaan kirjastoa kannattelevan teräskaaren pohjoisen pään perustuksia.
Suuren mittakaavan hammaslääkärivälineistöä
Kalliorakentamista voisi paikoin verrata hammaslääkärin työhön. Aluksi on poistettava ”karies” ja tasoitettava alue paikkaa varten, sillä betonia ei voi valaa rikkinäiseen kallioon.
Pikkukaivuri poistaa irtonaisia kallionpaloja ja kiviä. Seiniä voidaan alkaa rakentaa, kun vastaan tulee riittävän ehjää pintaa. Kalliota voidaan myös vahvistaa injektoimalla siihen vahvistavia aineita kuten mikrosementtiä.
Pekkisen ”hammaslääkärivälineistöä” ovat myös paineilmakompressorit. Ne tuottavat paineilmaa, jolla kalliopintaa puhalletaan puhtaaksi. Anturan alle ei saa jäädä hiekkaa tai kiven palasia. Vastaava mestari Kyösti Kontio asettelee puhalluspilliä.
Nosturi laskee kuoppaan vähän väliä uutta kappaletavaraa, jota tarvitaan anturan eli sokkelin muotteihin. Muotit syntyvät laudoista ja vanerilevyistä. Kalliopinnassa vaihe vaatii käsityötä, mutta pian käyttöön saadaan myös valmiita suurmuotteja. Valmismuoteilla voidaan tehdä kuusi metriä korkeaa seinää 11 metriä pitkä pala kerrallaan.
Maatalousyrittäjästä timpuriksi
Työmaan ainoa nainen on kirvesmies. Tarja Smolander on viihtynyt rakennustyömailla seitsemän vuotta ja kokee rakennusalan omakseen. Keskustakirjaston montussa hän tekee muottitöitä.
– Minulla on maatalousyrittäjän koulutus ja sain maataloudesta elantoni viisi vuotta. Kovin kannattavaa alan yrittäjänä toimiminen ei ollut, joten lähdin rakennustöihin. Teen kaikkia rakennustöitä naulaamisesta alkaen, ja kokemusta on vuosien mittaan kertynyt mitä erilaisimmista tehtävistä. Onhan tämä rouheaa ja raskastakin työtä, mutta olen viihtynyt. Työ tuntuu omalta. Kyllä tämä on minun juttuni.
Muotituksesta on valmiina noin 30 prosenttia, joten vaihe kestää betonivaluineen vielä monta kuukautta. Samaan aikaan, kun eteläpäässä aloitetaan muottien teko, pohjoispäässä voidaan siirtyä jo seinien rakentamiseen.
Työmaan keskivaiheilla valetaan kirjastoa kannattelevalle teräskaarelle sen pohjoisen pään perustusta. Kirjaston runkoa kannattelee ennen näkemätön kaariratkaisu, joka mahdollistaa aulaan täysin avoimen, pilarittoman tilan. Kaaren jänneväli on 105 metriä ja kaaren eteläpää sijoittuu Sanomatalon edustalle.
Kalliosta tihkuu jatkuvasti vettä, joten vettä pumpataan pois kaiken aikaa ja kalliota injektoidaan tiiviimmäksi. Kuivempi vaihe saavutetaan vasta kesällä.
Käytäntö ja teoria kohtaavat työmaatoimistossa. Työnjohto – vasemmalta Jarmo Ahokas, Risto Sell ja Kyösti Kontio – selvittää tarkasti etukäteen teknisen toteutuksen ennen ratkaisun viemistä käytäntöön. Näin jokainen vaihe sujuu turvallisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti.