Tove Jansson

Eniten minua kuitenkin inspiroi Tove Janssonin elämänfilosofia: avarakatseinen ja empaattinen maail-mankuva, joka välittyy hänen tarinoistaan ja elämäntavastaan. Vaati suurta rohkeutta elää avoimestisuhteessa naisen kanssa aikana, jona homoseksuaalisuus oli rikos ja yleisesti mielisairautena pidettyominaisuus. Tove ei piitannut vallitsevista normeista, vaan eli ja rakasti niin kuin tunsi itselleenluontevaksi. Taiteilijan elämäntapa oli kannanotto rakkauden ja sen ilmaisemisen vapauden puolesta:rakkaudella ei ole rajoja, se ei lue lakia ja se on eri muodoissaan maailman inhimillisin asia.

Olen pitkään pohtinut, että taiteilijan elämän ja tuotannon merkitys erityisesti seksuaalivähemmistöilleansaitsisi huomattavasti enemmän tunnustusta kuin sille on suotu. Lastenkulttuuriin erikoistuneenakuvittajana olen surullinen siitä, että taiteilijan seksuaali-identiteetti on haluttu ohittaa tai salata erityi-sesti kerrottaessa taiteilijan elämästä lapsiyleisölle. Esimerkiksi hänen pitkäaikainen elämänkumppa-ninsa Tuulikki Pietilä on esitetty ystävänä tai jätetty kokonaan mainitsematta. Onneksi elämme aikaa, jona vallitsevat asenteet ovat vihdoin muuttumassa kohti parempaa.

Jotkut rakastetun Muumilaakson hahmoistakin kuvaavat hienovaraisesti rakkautta, jota ei saa ilmaistavapaasti. Tiuhti ja Viuhti puhuvat omaa kieltään, jota kukaan muu ei ymmärrä. Hassunkuriset, hellyyt-tävät hahmot piilottelevat suurin töin kallisarvoisinta aarrettaan – valtavaa, upeasti kimaltavaa rubiinia. Jalokivi kuvastaa parin erityistä rakkautta: säihkyvää, voimakasta ja aitoa, mutta muulta maailmalta salassa pidettävää. Erilaisuuden ja yksinäisyyden teemat, jotka ovat läsnä monissa Toven tarinoissa ja niiden hahmojen sielunmaisemissa, koskettavat jokaista. Erityisesti ne kuitenkin puhuttelevat ihmisiä, jotka kokevat jatkuvasti joutuvansa salaamaan oleellisen osan identiteetistään: tapansa rakastaa.

Rakkaus on koko Toven elämän, työn ja tuotannon lävistävä teema, ja tähän uskon hänen laajan suosion-sa perustuvan. Taiteilijan lämmin ja hyväksyvä arvomaailma on aina ollut lähellä sydäntäni ja vaikuttaa myös tämän suunnitteluprojektin taustalla. Ihailen Toven kykyä luoda värikkäitä maailmoja ja jännittäviätunnelmia sekä sanoin että kuvin. Nämä maailmat – kuten Muumilaakso, jonka luominen oli Tovelle pakoasota-ajan karmeudesta – muistuttavat meitä seikkailujen, ystävyyden ja unelmoinnin tärkeydestä. Samalla ne rohkaisevat meitä erilaisuuden hyväksymiseen, toisten kunnioittamiseen, lähimmäisistä välittämiseen ja empatiaan. Näitä arvoja kaipaan kipeästi lisää tämän päivän arkeen ja keskustelukult-tuuriin. Halusin luoda työhöni maailman, jossa omaperäiset, hieman oudot, mutta lempeät ja ystävälliset hahmot seikkailevat Toven inspiroimissa tunnelmissa.

Aleksis Kiven kuolinmökki

Satumatto

Muistan vieläkin sen hetken, kun opin lukemaan – vieläkin paremmin muistan sen, kun minut vietiin ensimmäisen kerran kirjastoon synnyinseudullani Otavassa. Tarinoita hyllymetreittäin! Kannoin kirjoja kotiin kassikaupalla, luin kirjastoautot tyhjiksi, aloin keksiä omia tarinoita. Pidin saduista, joissa eläimet puhuivat ja rajat maailmojen välillä ylitettiin vaivattomasti. Kirjallisuuden ja tarinoiden voima on innoitta-nut minua siitä lähtien, niiden kyky muuttaa meitä ja maailmaa, ja murtaa raja-aitoja ja vankiloita, henki-siä ja konkreettisia.

Halusin suunnitella Oodi-kirjastoon metsänvihreän maton, jonka päällä pienet ja isommat kirjastovie-raat voisivat viipyä, lueskella ja kuvitella omia tarinoitaan. Lainasin Pasilan kirjastosta kuvitusta varten suomalaisia ihmesatuja (Suomalaiset kansansadut 1: Ihmesadut, toim. Pirkko-LIisa Rausmaa, SKS 1988) ja annoin niiden mennä päässäni sekaisin. Yleensäkin pidän kuvittamisessa eniten hahmojen luomises-ta ja siksi poimin mattoon saduista omia suosikkihahmojani: ahmattimaisen jättiläistytön, pojan jonka päähän kasvoi sarvi hänen syötyään taikaomenan, lapset jotka muuttuivat linnuiksi, tytön joka kulki rautasaappaat jalassa.

Satujen, kuten kirjastonkin, henkilökavalkadi on moninainen, ei pelkästään prinsessoja ja talonpoikia.

Minna Canth

Valitsin taidemattoni henkilöksi Minna Canthin, jonka tärkeä työ tasaarvoisuuden puolesta on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Tämän päivän naisena on vaikeaa tajuta miten rohkea nainen hän on ajassaan ollut. Lainasin kirjastosta ainakin puoli metriä Minna Canthin teoksia, joita ahmin sängyssä loikoillen. Itkin ja ahdistuin, toisena hetken nauroin. Näin silmissäni kaupungin kujat ja ihmisten paikatut vaatteet. Epätoivo riipi minua sisältä. Ihmisten julmuus ja oman edun tavoittelu tuntui häikäilemättömältä. Ja silti kaiken keskellä oli toivo. Välillä ihan vain pienenä kipinänä, mutta siellä jossain se oli.

Päästyäni sisään Minna Canthin ajankuvaan, huomasin tiettyjen teemojen nousevan esiin toistuvasti. Tämä oli naisten rooli käsitöiden valmistajana. Nappasin kiinni tämän langan päästä ja otin yhteyttä Tampereen käsityömuseoon. Sieltä sain pirtanauhakuvion, jota mitä todennäköisimmin aikalaiset ovat kutoneet.

Pirtanauhan toinen pää muuttuu matossani tultasyökseväksi käärmeeksi. Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä, kirjoitti Minna Canth kirjeessään 1884. Ajatuksissani käärme tulisine kielineen on itse Minna Canth, joka sanoo suoraan sen minkä tarpeelliseksi kokee. Suomalaisen köyhälistönaisen ääni kulkeu-tuu Minna Canthin kautta kaikkien kuultavaksi.

Ei ole epäilystäkään etteikö Minna Canth olisi ollut uskalias ja vahva nainen. Halusin kuitenkin valitse-millani väreillä korostaa, että vahva voi olla meistä kuka vain. Maailman muuttaminen voi lähteä yhdestä ajatuksesta, yhdestä ihmisestä ja se ihminen voit olla myös sinä.

Tuonen hauki

Teokseni Tuonen hauki saa innoituksensa Kalevalan hauki-riimeistä ja myyttisistä voimista, joita siihen on liitetty. Hauki on ollut myyttinen henkiolento jo esihistoriallisella ajalla maassamme. Mytologiois-samme “ve’en koira” on liittynyt kuolemaan. Hauen uskottiin pystyvän kulkemaan kuolleiden ja elävien maailmojen väliä järven pohjan kautta “aliseen” Manalaan.

Kuollut henkilö on voinut kuoltuaan joutua “Manan majojen” sijaan kadotukseen hauen suoleen. Siellä vainaja ei ollut enää tavoitettavissa, tietäjätkään eivät pystyneet sieltä pelastamaan edes itseään.

Inspiraationa ovat toimineet myös Akseli Gallén-Kallelan kalevalaiset maalaukset ja freskot. Tyylillisesti teokseni on tarkoituksella yhdistelmä kansallisromantiikkaa ja symboliikkaa, päivitettynä tähän päivään ja aikaan.

Runoissa hirviöhauen kanssa taistellaan ja se tapetaan. Nykyisin miehisyyttä ei tarvitse todistaa verta vuodattamalla ja taruolentoja mestaamalla. Nyt haluan vain keskittyä kunnioittamaan vesiemme huippu-pedon komeutta ja ihastella sen kauneutta. Ymmärrän että suurilla pedoilla on erittäin tärkeä merkitys luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä omissa ekolokeroissaan. Vaikka hauki on ollut tärkeä ravin-nonlähde ja se on yksi herkullisimmista kaloistamme, ei isoja yksilöitä kannata tappaa.

Mika Waltari – matka ideasta matoksi

Valitsin maton teemaksi Mika Waltarin ja hänen tuotannostaan varhaisen matkakirjan Yksinäisen mie-hen juna vuodelta 1929. Waltari oli muiden Tulenkantajien muassa viehtynyt idän eksotiikasta ja kirjan matkan päätepiste oli Istanbul. Itsekin haluaisin matkustaa Istanbuliin mutta lähdin tutkimaan teemaa internetin kautta.

Olen ollut viime vuodet kiinnostunut jatkuvista kuvioista mm. tekstiileissä ja ensin lähdin tutkimaan Turkin historiasta keraamisten laattojen maalauksia ja niiden koristeellisia kuvioita. Ihastuin 1200-luvun Seljukien ajan ’sininen tähti’ -kaakelikuvioon, ja lähdin maalaamaan siitä uusia versioita.

Lopulta maa-laukset alkoivat muodostaa junaratamaisia pyöreitä muotoja, ja prosessin lopuksi mattoon jäi näkyviin melko vähän tuon alkuperäisen kuvion vaikutusta.

Waltarikaan ei kirjassa löytänyt Istanbulista unelmiensa itämaisuutta vaan oli jopa vähän pettynyt kau-pungin sii teyteen ja länsimaiseen ilmeeseen. Suuremman painotuksen lopullisessa matossa saa mat-kan tekemisen teema. Ensimmäisen kerroksen aulatilaa käyttävät lapset voivat matkustaa unelmiensa kaupunkeihin maton junaraiteita pitkin.