Jo hetken aikaa asiakkaamme ovat saattaneet kuulla jännittäviä ääniä Oodin eteläpäädyn sisäänkäynnin kohdalla. Mistä oikein on kysymys?
Alusta asti Oodin suunnittelussa on otettu huomioon sekä saavutettavuus että esteettömyys. Eteläpäädyn sisäänkäynnillä oleva äänimajakka on osa tätä suunnittelua. Äänimajakka palvelee saavutettavuutta näkörajoitteisille ja sokeille Oodin sisäänkäynnillä. Äänisisältö on suunniteltu niin, että äänilähde on mahdollisimman helppo paikallistaa muusta kaupungin hälinästä, jota riittää Oodin ympärillä.
Äänimajakan äänisisällön on suunnitellut Granlundin Aki Päivärinne ja monikulttuurinen naiskuoro toteutti teoksen moniääniset sävelklusterit Raija Silfverbergin johdolla. Näin Aki Päivärinne kuvailee teoksen äänimaailmaa: “Soinnut seurailevat toisiaan jonoina siten, että soivaa sointuklusteria seuraa seuraavaksi kuultavat pääsoinnut varjomaisina kaikuina. Sointujen välillä dissonoivatkin suhteet ovat tarkoituksenmukaisia ja luovat kiinnostavia jännitteitä sekä jännitteiden purkautumia. Kuoromateriaalin lisäksi äänimajakan sisällössä kuullaan napsahtava sekä suhahtava ääni äänimajakan paikallistamisen helpottamiseksi.”
Äänimajakka on toteutettu vaakaan asennetun pilarikaiuttimen avulla, jolloin pääoven suuntaisesti saadaan luotua helposti havaittava äänikiila. Äänimateriaalin valinnassa on otettu huomioon ihmisen kuuloon liittyvät seikat ja esteettiset arvot sekä äänimateriaalin, että äänimajakan visuaalisen ilmeen osin. Äänimajakka on toiminnassa Oodin aukioloaikoina.