”Kirjaston pitää auttaa jokaista löytämään oma intohimonsa tai luovuutensa”, sanoo Nadia Lund-Iivonen, Vallilan kirjaston johtaja. ”Kuulostaa kyllä vähän överiltä visiolta – kuka suurmies sanoikaan 60-luvulla, että ihminen lentää kuuhun ennen vuosituhannen vaihtumista? Mutta onhan tuossa pointtia. Liittyy ilmiöön, joka on säilynyt kirjastossa samana pitkään: meillä jokainen saa valita itse, löytää oman tiensä. Mutta miten kirjastoammattilaisen työnkuvan pitäisi mielestäsi muuttua, jotta visio toteutuisi?”, kysyy Lotta Muurinen, Kaupunkiverstaan esimies. ”Meistä tulee sisältöosaajia, jotka osaavat toimia ihmislähtöisesti. Roolimme fasilitaattoreina, kuratoijina ja mahdollistajina vahvistuu”, vastaa Lund-Iivonen.
Tässä sitä ollaan kärpäsenä katossa seuraamassa keskustakirjaston kehittämisryhmien työskentelyä. Välillä sanoja asetellaan tarkkaan, välillä annetaan ajatuksen rönsytä. Seitsemän eriteemaisen ryhmän tehtävänä on valmistella keskustakirjaston hankesuunnittelua.
Ryhmien tavoitteena on määritellä keskustakirjaston sellaisia toiminnan alueita, joilla on merkitystä rakentamisen jatkosuunnittelussa sekä tehdä tarvittavia muutoksia jo olemassa oleviin hahmotelmiin ja laskelmiin, kuten arkkitehtien piirustuksiin, kilpailuohjelmaan, tilaohjelmaan ja tarveselvitykseen. Kehittämisryhmissä on mukana rautaisia kirjastoammattilaisia Helsingin lähikirjastoista. Ryhmien teemat kattavat ison osan uuden kirjastotalon eri kokonaisuuksista: aula /avoimet oleskelualueet, logistiikka /opastaminen /henkilökunnan työskentely, oppimis- ja työskentely-ympäristöt, perheet ja lapset, tapahtumat sekä digitaalisuus kirjastotilassa.
Uudessa visiossa kansalaisuutta palveleva sävy
Helsingin kaupunginkirjasto on Helsingin toiseksi vanhin virasto – tai pikemminkin palvelu – se viettää tänä vuonna 154-vuotissynttäreitään. Nyt sitä luotsataan kohti tulevaisuutta ja keskustakirjastoa. Vaikka matka Helsingin vanhimmasta kirjastosta Rikhardinkadulta keskustakirjaston tontille Töölönlahdelle ei ole pitkä, on kirjasto muuttunut vuosien aikana paljon – erään tulkinnan mukaan lainaamosta rikastamoksi. Uudessa visiossa on vahva kansalaisuutta palveleva sävy: ”Kirjasto on ideoiden ja ajatusten rikastamo, jossa tietoja, taitoja ja tarinoita jakamalla luomme yhdessä uutta kansalaisyhteiskuntaa”. Juuria ei kuitenkaan haluta unohtaa.
”Odotan keskustakirjastolta toisaalta liikaa: sen pitää tietysti olla maailman paras kirjasto. Toisaalta täytyy pitää jalat maassa ja ajatella nimenomaan asiakasnäkökulmaa ja sitä, keille se ensisijaisesti tehdään – helsinkiläisille ja pääkaupunkiseudun asukkaille. Se näkökulma – ihminen – mielessä lopputulos voi onnistua hyvin”, sanoo Tiina Larva, kirjastonhoitaja ja suunnittelija Pasilasta. Sari Jovero, Rikhardinkadun kirjaston informaatikko täydentää: ”Keskustakirjasto ei ole vain vastaus siihen, mitä meiltä odotetaan, vaan kirjastoammattilaisten päätös siitä, mitä haluamme tarjota, mihin me uskomme”.
Vaikka kirjasto on pitkän historiansakin vuoksi jo eräänlainen instituutio, ei se kuitenkaan ota itseään liian vakavasti. Uuden edellä halutaan tunnistaa vahvuudet, jotka ovat aiemminkin auttaneet eteenpäin muutoksen keskellä, selättäneet maitohapot maratonilla. ”Kaikille ryhmäläisille oli hyvin selvää, että mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos, emmekä voi jähmettyä etenemään vain yhtä raidetta pitkin. Keskustakirjastoa pitää rakentaa siten, että kirjaston ihmisläheinen luonne säilyy huolimatta laajoista volyymeistä ja massoista. Tilojen on oltava mahdollisimman joustavia ja muunneltavia. Kaupunkiverstas pilotoi jo nyt osaltaan palveluita, joita keskustakirjastossa tarjotaan, joten tulevaisuus on työssäni koko ajan läsnä.” kertoo Muurinen.
Onnistuneen lopputuloksen takana on lukuisia kokeiluja
Kehittämisryhmät jättivät loppuraporttinsa ohjausryhmälle tammikuun lopussa. Kun kuuntelee osallistujien puhetta, ikkuna työskentelyn luonteeseen raottuu. Kaikki ryhmät kokivat tehtävänsä vaikeaksi. Ensimmäinen lääke ratkaisujen löytymiseksi oli, ettei lähdetty tavoittelemaan kuuta taivaalta. Edettiin kokeillen: onnistuneen lopputuloksen takana on hylättyjä ehdotuksia, luonnoksia ja muotoaan muuttaneita osia. ”Piti nopeasti ottaa punaisesta langasta kiinni: mikä on kilpailuohjelma, mikä on tilaohjelma, miten arkkitehtien piirustuksia luetaan, miten tutkitaan tulevaisuutta jne. Vaikka ryhmille annettiin raporttipohja helpottamaan työtä, mielessä oli kuitenkin epävarmuutta – olenko ohjaamassa työskentelyä oikeaan suuntaan. Etenkin lasten maailman sijoittuminen keskustakirjaston kokonaisuudessa oli iso kysymys meille”, kertoo Anne Mankki, Laajasalon kirjaston johtaja ja Perheet & lapset –ryhmän puheenjohtaja.
Eikä tämä päättynyt tähän, vaan jatkoa seuraa. Ryhmät ovat valmiudessa vastaamaan hankesuunnittelun myötä esiin nouseviin kysymyksiin ja hahmottelemaan oman osaamisalueensa palveluita, sisältöjä ja toimintoja. Hankesuunnitelma lähtee syyskuussa 2014 päätöksentekoon eri lautakuntiin, ja siitä eteenpäin kaupunginhallitukseen ja –valtuustoon. Lopullisen päätöksen rakentamisesta tekee valtuusto kevätkaudella 2015.
Tulevaisuutta tehdään lähikirjastoissa
Monilla ryhmäläisillä keskustakirjasto-työskentelystä liikkeelle lähtenyt pähkäily on siirtynyt omaan arkityöhön. Ratkaisuja ja tulevaisuuden avaimia yritetään löytää jo nyt omissa lähikirjastoissa. ”Otan digitaalisten sisältöjen esiintuomisen yhdeksi haasteeksi tälle vuodelle”, sanoo erikoiskirjastovirkailija Severi Hirvi Kallion kirjastosta.
”Odotan keskustakirjastosta ihanaa paikkaa, jossa kokataan tarinoita ja maistellaan kokemuksia yhteisen pöydän ääressä. Siellä pääsee osaamaan ja saa olla osaamatta. Siellä on mesta jokaiselle sisääntulijalle, yksi tulee sisään rollaattorilla, toinen lentää twiittinä seinälle. Odotan, että moni rakastuu siellä! ”, sanoo Hirvi nauraen. ”Keskustakirjaston suunnittelu on synnyttänyt hyvää flow’ta kirjastotoiminnan kehittämiseen ylipäätään. Pilotit, kokeilut ja ajatustenvaihto tuovat konkreettista hyötyä meille kaikille hankkeen parissa työskenteleville ja lähikirjastoille”, summaa Hirvi.
Jovero pitää tervetulleena sitä, että tulevaisuus tuli kylään oman arkityön keskelle: ”Saimme kerrankin ideoida ilman arjen reunaehtojen latistavaa vaikutusta. Tällainen työskentely oli ammatillisesti suorastaan terapeuttista. Samalla itselle kirkastui se, mistä kirjastossa oikein on kysymys ja miksi tätä työtä haluaa tehdä.”