Tietotekniikan tutkija, tietokirjailija ja konsultti Klaus Oesch näkee mielellään keskustakirjaston tulevaisuutta muokkaavana datajalostamona. Muun muassa Nokialla, Panasonicilla, Applella ja Tekesin ohjelmakoordinaattorina työskennellyt Oesch on nyt eläkkeellä, mutta jatkaa yhä innolla teknologisen kehityksen visioimista ja nuorten start-up-yritysten mentorointia.
Oesch on laatinut keskustakirjastolle mielenkiintoisen tulevaisuuden katsauksen nimeltä Keskustakirjasto digitalisaation paradigmana. Nyt keskustelemme siitä, millainen asema keskustakirjastolla voisi olla jatkuvasti kehittyvien mobiilisovellusten ja avoimen datan hankkeiden muuttaessa maailmaa – ja miksi kirjastolla on kiire.
Kirjasto uutena vientituotteena?
Klaus Oesch tuli tunnetuksi 1990-luvun alussa yhtenä World Wide Webin esiasteen hypermedian ensimmäisistä puolestapuhujista. Hän on suorittanut valtiotieteiden maisterin tutkinnon Helsingissä ja väitellyt vuonna 2007 filosofian tohtoriksi Tampereen yliopistossa aiheenaan tietoajan toimintakäytännöt.
Miksi juuri keskustakirjasto voisi olla digitaalisen aikakauden uusi merkkipaalu ja ohjastaja?
– Keskustakirjasto on instituutio, jonka on mahdollista tehdä jotakin todella erilaista. Kirjasto on paikka, jossa kohtaavat ihmiset ja tieto. Se heijastaa yhteiskuntaa, arjen rakenteita ja käytäntöjä. Kaupungin uutena keskuspaikkana keskustakirjastolla on edellytykset ryhtyä sellaiseksi tiedolliseksi toimijaksi, jonka ytimessä älykkyys kerääntyy, lisääntyy ja jalostuu.
Oesch hätkähdyttää rinnastamalla keskustakirjaston samanlaiseksi sovellukseksi kuin Facebook ja YouTube. Kirjasto on yhteisöllinen keskus ja sosiaalinen verkosto, jota kukin käyttää omalla persoonallisella tavallaan. Tältä pohjalta on mahdollista kehittää uusi konsepti ja vientituote.
– Avoimen ja kansalaistiedon sisältöjen jalostus ja jakelu ovat avaimia. Voitaisiinko kirjastosta luoda Suomen uusi, globaali valttikortti ja esimerkki? Kirjasto voi olla raakiletiedon tehokas jalostumispaikka, jossa luodaan tietoa yhdessä, rakennetaan vanhan tiedon pohjalle uutta.
Digitalisaation laajenevassa maailmassa kirjasto voi asemoitua innovoimaan uudella tavalla.
– Helmetin asiakastiedot ovat keskeinen ankkuri. Painotus on personoidussa profiilissa. Henkilökohtaisen Helmet-mobiilinliittymän avulla voisi luoda esimerkiksi audiovisuaalisen kirjahyllyn, yhteydet omiin kirjallisiin teemaryhmiin tai seurattavaan metatietoon omaan kännykkään. Kullakin käyttäjällä on yksilöllisiä tarpeita, joihin kirjasto voi luoda enemmän lisäarvoa.
– Tärkeää on, että vaikkapa lukupiireissä yhdessä luotu uusi data tallentuisi ja tulisi jaettua eteenpäin. Metadata on arvokasta, ja sen tulisi jäädä meille Suomeen, eikä esimerkiksi siirtyä suoraan muun maailman kansainväliselle jäteille, jotka tuotteistavat sen. Siksi tarvitaan omaa mobiili- ja jopa virtuaalisten palveluprosessien kehittelyä.
Tulevaisuusnäyttelyitä kirjaston tiloissa
Jo lähitulevaisuudessa kirjasto ei ole enää vain kirjasto, vaan tietotalouden toimija, joka kohdistaa yksilöllistä tietoa käyttäjiin. Tieto ei ole enää vain kirjan kansien välissä vaan globaalissa pilvessä. Työntekijöiden osaamisalueet laajenevat.
– Yhteisö voimaantuu teknologian avulla, kuvailee Klaus Oesch ja luo silmien eteen vision kirjastosta 2030-40-luvulla. Kirjasto on 24 tuntia auki oleva kyberneettinen palveluautomaatti, pilviteknologian avulla dataa voi tallentaa niin paljon kuin halutaan ja virtuaalitodellisuus on osa arkea. Kirjastoinformaatikon taitoja voidaan jo nyt täydentää tekoälyllä.
– Maailmalla suunnitellaan vauhdilla tulevien vuosikymmenien tekniikkaa, kuten parhaillaan 5G-tietoverkkojen ja esineiden internetin infrastruktuuria. Virtuaalitodellisuus tarjoaa uuden tavan tietopanoraamoille ja tietoseikkailuille kyberavaruuteen. Kirjasto voi ensi kädessä olla demonstraatiopaikka, jossa on esillä tulevaisuusnäyttelyitä siitä, miten kansalaiset pärjäävät parinkymmenen vuoden päästä. Samalla se voi itse prototyyppinä toimia uusien teknologioiden testaus- ja living lab-ympäristönä.
– Museoilla on paikkansa historian kertomisessa ja säilyttämisessä, mutta kuka kertoo tulevaisuudesta?
Kirjastolaitoksella on pitkä historia, jota se voi hyödyntää vankkana asiantuntijapohjana. Tärkeää kuitenkin on, ettei tieto ole passiivista, vaan muokkautuvaa. Kirjasto 10 on toiminut kokeilukirjastona jo pitkään, mistä Kaupunkiverstaan välineiden tuominen aineistojen keskelle on yksi esimerkki. Testikäytöstä kerätään kokemuksellista tietopankkia.
Pilottikokeilu avajaisiin mennessä?
– Kirjasto toimii tietoyhteiskunnan voimavarana. Olisi uskallettava nyt organisoida kaikki uudelleen ja pureutua siihen, kuinka kirjasto pystyy luomaan kansalaisille – asiakkailleen – lisäarvoa. Tässä vaiheessa mukaan astuvat myös sponsorointi ja kaupallisuus. Kysymyksiä seuraa: miten suhtaudutaan tietoautomaattimalliin? Halutaako siitä maksaa? Saako kirjastossa mikään maksaa mitään? Klaus Oesch pohtii.
– Osaamista meillä Suomessa on, runsaasti hyvin koulutettuja informaatikkoja, humanisteja ja koodareita. Linux-serverit toimivat. Uusilla tulevaisuuden malleilla olisi myös nuoria osaajia työllistävä vaikutus.
Oesch toivoo, että kirjaston toimesta paneuduttaisiin rakennuksen informaatioarkkitehtuuriin. Samalla kehiteltäisiin keskustakirjaston avajaisiin mennessä joitakin prototyyppejä, jotka voisivat toimia uuden kirjaston ja samalla modernin tietotulevaisuuden käyntikorttina.
– Asialla on kiire, koska vastaavaa mallia kirjastosta globaalina tietoautomaattina ja datajalostamona ei vielä ole. Meillä on tuhannen taalan paikka luoda uusi vientikonsepti.
– Yksi idea voisi olla vaikkapa lasten digitaalinen lukupiiri, jossa syntyy helposti lisäarvoa, uutta dataa. Pidän myös siitä ajatuksesta, että työväenopisto, Caisa kulttuurikeskus ja keskustakirjasto toimisivat verkostona hyödyntäen toistensa osaamista. Eri toimijoiden verkottuminen tuottaa heti lisäarvoa. Rahoituksena voisi olla esimerkiksi joukkorahoitus.
– Kirjaston aloitteellinen rooli on merkittävä. Kaikki vaatii tietoista päätöstä ja kehitysprojekteja. Kirjastoa voi verrata öljybisneksen jalostajaan, jolle tieto on himoittua. Sitä ei saa antaa ulkomaisille jättiyhtiöille kuin hyväntekeväisyytenä. Arvostusta ei anneta, se otetaan.