Takaisin artikkeleihin

Kirjastosauna – Helsingin lämmin sydän

14.3.2014

Virve Miettinen

Helsingissä on aikoinaan elänyt vahva saunakulttuuri ja yleisiä saunoja on ollut parhaimmillaan yli 200. Toivomme, että keskustakirjaston sauna jatkaa tätä perinnettä, mutta nykypäivän lähtökohdista, kaupunkilaista arvostaen. Helsinkiläisten sydän on lämmin, mutta samaa ei voi sanoa Helsingin keskilämpötilasta, joka on + 6. Keskustakirjaston saunassa Helsinki lämpenee.

Kukapa olisi uskaltanut 15 vuotta sitten ehdottaa samaa kuin osa valtuutetuista: että uudesta keskustakirjastosta voisi löytyä myös julkinen sauna? ”Uuden kaupunkikulttuurin myötä kiinnostus yleisiin saunoihin on jälleen kasvamassa. Jäljellä olevat saunat ovat muodostuneet kohtaamispaikoiksi. Töölönlahdelle suunniteltavan keskustakirjaston yhteyteen kannattaisi rakentaa yleinen sauna  – onhan keskustakirjaston eräs luonne olla kaupunkilaisten yhteinen olohuone”, kirjoitti Kimmo Helistö valtuustoaloitteessaan vuonna 2009.

Sauna ja kirjasto – mikä sen suomalaisempaa

Samaa mieltä ovat olleet lukuisat muut, niin päättäjät kuin kaupunkilaiset sekä esimerkiksi useat heistä, joita selvitysmies Mikko Leisti haastatteli vuonna 2008 Keskustakirjasto – Metropolin sykkivä sydän -selvitystä varten. ”Syntyy aivan uudenlainen kaupunkitila, kun yhdistetään kirjaston vahva brändi ja suomalainen sauna”, kommentoi Leisti. Sauna on suomalaisuuden ydinasioita, samoin kuin hyvä lukutaito. Töölönlahti taas on Helsingin ydinpaikkoja.

Kaupungin ytimessä ja silti rauhassa

Kaupunkilaisten toiveissa välkkyy Kotiharjun tai Arlan saunojen kaltainen julkinen saunatila. Yleiset saunat tuovat yhteen erilaisia ihmisiä – kaupunkilaisia, turisteja ja vierailijoita – ja sen vuoksi sauna kaupunkilaisten mielestä sopii keskustakirjastoon. ”Siellä kirjastosaunan lauteilla kaikki löylyjen lyömät keskustelisivat keskenään, tuiki tuntemattomat – Suomessa”, kirjoittaa Johanna keskustakirjasto-unelmassaan. ”Kaupungin ytimessä ja silti rauhassa. Sielu lepää ja maailman murheet jäävät taakse”, kuvailee toiveiden saunakokemusta puolestaan Taija.

Mukana kilpailuohjelmassa ja piirustuksissa

Sauna oli mukana keskustakirjaston tarveselvityksessä ja arkkitehtuurikilpailun kilpailuohjelmassa. Voittajaehdotus ”Käännös” sijoitti sen ensin vanhaan makasiininraunioon ja toisessa vaiheessa tuomariston pyynnöstä itse kirjastotaloon. Meneillään olevassa hankesuunnitteluvaiheessa saunaratkaisua on tutkittu tarkemmin ja on haastavaa saada sen asettumaan osaksi ehdotuksen suunnitelmaa. Saunalle on tällä hetkellä varattu reilu 200 neliötä. Saunaan on sisällytetty kaksi löylyhuonetta, kaksi pesuhuonetta, kaksi pukuhuonetta ja kaksi wc:tä sekä yhteinen kokoontumistila.

Opinsauna ja maailman ainoa kirjastosauna

Lautakunta päätti kokouksessaan 4.3. asiaa hartaasti puituaan ja median tarkassa seurannassa pitää saunan mukana piirustuksissa. Nyt kun asiasta on käyty runsaasti julkista keskustelua ja sille on saatu ratkaisu, ryhdymme suunnittelemaan saunan konseptia. Ideassa on paljon kiehtovaa. Suomalainen historia, opin sauna, roomalaisten kylpeminen, maailman ainoa kirjastosauna… sitä sietää ehdottomasti kehitellä.

Käyttäjäystävällisen hinnan ja ylläpitokustannusten yhtälö

“Opin sauna, autuas aina, koska vihdoin vihdotaan. Et on löyty, siit’ on hyöty – seuraa tieto, toimikin!”, kirjoitti Hemminki Maskulainen aikoinaan – ja ei ihan väärässä ollutkaan. Keskustakirjaston saunalle halutaan ihan omanlaisensa profiili, joka on sekoitus kaupunkikulttuuria, opinsaunaa ja kulttuurisaunaa. Saunasta kaavaillaan eräänlaista pientä pyhäkköä – puhdistautumisen, rentoutumisen ja mietiskelyn paikkaa. Tavoitteena on, että saunomisen ohella tilassa järjestetään myös pieniä tunnelmaan sopivia tapahtumia, yllätyksiä ja yhteisiä hetkiä. Haussa on yhtälö, joka summaa yhteen ulkopuolisen yrittäjän pyörittämän julkisen saunan ja ei-kaupallisen kirjaston. Käyttäjäystävällinen hinnan ja ylläpitokustannusten välille yritetään etsiä hyvä sopusointu.

Jaa artikkeli