Takaisin artikkeleihin

Kaikki saavat tulla Oodiin mutta sääntöjä täytyy noudattaa

3.12.2024

Helsingin Sanomat kirjoitti 1.12.2024 julkaistussa uutisessaan Sinimustan liikkeen aikomuksesta järjestää lukupiiri keskustakirjasto Oodissa itsenäisyyspäivänä. Koska Sinimusta liike ei ole varannut erillistä tilaa Oodista, kokoontuvat he oletettavasti Oodin kaikille avoimessa tilassa. Kirjasto ei voi ennalta rajoittaa kenenkään pääsyä julkiseen tilaan, mutta mahdolliseen häiriökäyttäytymiseen puututaan.

Oodin avoimissa tiloissa kokoontuu päivittäin erilaisia keskusteluryhmiä ilman erillistä tilavarausta. Kirjastoilla on lakisääteinen velvollisuus edistää yhteiskunnallista vuoropuhelua ja kansalaisten aktiivisuutta. Rasistinen ja rikollinen toiminta kirjastossa on yksiselitteisesti kiellettyä.

Haluamme tarkentaa poliittisten tilaisuuksien järjestämismahdollisuuksia Oodissa, sillä Helsingin Sanomien uutisen tiedoista poiketen niitä on mahdollista järjestää tietyin ehdoin.

Poliittisia tilaisuuksia voidaan järjestää Oodin kaikille avoimissa tiloissa sopimalla ensin asiasta Oodin henkilökunnan kanssa. Tällaisissa tilaisuuksissa tulee olla edustettuna vähintään kolme puoluetta. Vaalipaneeli on hyvä esimerkki poliittisesta tilaisuudesta.

Yksittäiset puolueet voivat varata Oodista suljettuja tiloja poliittisia tilaisuuksia varten. Helsingin kirjastojen maksullisia ja maksuttomia tiloja voi varata Varaamo-palvelun kautta. Tilan vuokraaja tai varaaja sitoutuu Helsingin kaupungin tilojen varaamisen sopimusehtojen ja tilojen käyttösääntöjen noudattamiseen. Kirjasto tarkistaa, että tilaisuus on sopimusehtojen mukainen.

Yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys ovat Oodille tärkeitä arvoja, joita tiloissamme tulee noudattaa. Jos Oodin tiloissa tapahtuu häiritsevää tai epäasiallista toimintaa, siihen osallistuneet poistetaan. Usein tästä seuraa myös kirjastolain sallima määräaikainen käyttökielto.

Anna-Maria Soininvaara, keskustakirjasto Oodin johtaja

 

Kuva: Kuvio

Jaa artikkeli