Tasokkaiden hakemusten joukosta tuomaristo on nyt valinnut jatkoon seuraavat neljä työryhmää/teosta:
Unski Immonen ja Väinö Makkonen – Metsäkansa (työnimi)
Leena Pukki ja Karoliina Paappa – Toisen Nahoissa
Harold Hejazi – Adventures of HarriHarri
Tatu Pohjavirta, Eino Santanen ja Pekka Uronen – Luonto
Valitsijaraadin kokoonpanoon kuuluivat taiteilija Maija Blåfield, animaatio-ohjaaja Kari Juusonen, mediataiteilija Marko Tandefelt sekä Oodin erikoiskirjastonhoitaja Sanna Huttunen.
Jury painotti valinnoissaan teosehdotusten taiteellista sisältöä, toteutettavuutta, monialaisuutta sekä teosten kehityspotentiaalia. Raati nosti esiin teosten ja tekijöiden monipuolisuuden niin tekniikoiden kuin sisältöjen osalta. Valituissa teoksissa dokumentaarisuuden laaja skaala tulee näkyväksi. Teoksissa korostuu myös ideoiden muunneltavuus. Tärkeä näkökulma on lisäksi teosten soveltuvuus julkiseen, kaikille avoimeen tilaan, kirjastoon. Valitut teokset hyödyntävät Kuution tarjoamia mahdollisuuksia esimerkiksi pelillisen vuorovaikutuksen kautta.
Ääreen-projekti jatkuu tammikuussa järjestettävällä ideoiden käsikirjoitus- ja kehityspaja -jaksolla, jonka aikana kehitettyjen teosten pohjalta jury valitsee yhden teoksen esitettäväksi Kuutiossa lokakuussa 2021. Työpajan vetäjinä toimivat mediataiteilija Marko Tandefelt (FIN) sekä animaatio-ohjaaja ja virtuaalisen animaation asiantuntija Uri Kranot (DK), luennoitsijoina mm. pelitaiteen läänintaiteilija Jaakko Kemppainen sekä mediataiteilija Hanna Haaslahti. Työpajojen oheen on suunnitteilla myös yleisölle avoimia luentoja ja mahdollisesti tullaan järjestämään myös elokuvanäytöksiä.
”Vuonna 2021 animaatio näkyy Oodissa erityisen vahvasti. Animaatio on monipuolinen kerronnan väline, jolla on vahva viesti. Kuvallinen kerrontatapa ylittää kielimuurin ja esimerkiksi lukemisen haasteet. Animaation keinoin voidaan käsitellä erilaisia aiheita helposti lähestyttävällä tavalla”, toteaa erikoiskirjastonhoitaja Sanna Huttunen. Kuutioon toteutettavan teoksen lisäksi Oodiin saadaankin ensi syksynä kaupunkilaisten arkea rikastamaan myös Aalto-yliopiston opiskelijoiden harjoitustöinään luomia mykkäanimaatioita, jotka projisoidaan aulan seinille. Oodissa on siis harvinainen tilaisuus nähdä keskeneräisiä taideteoksia ja katsojat päästetään kurkistamaan tekoprosessiin.
Ääreen – dokumentaarisuus animaatiossa on osa Taiteen edistämiskeskuksen Taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelmaa, joka tekee näkyväksi taiteellisen osaamisen uudenlaista soveltamista. Projekti toteutetaan yhteistyössä keskustakirjasto Oodin, Turku Animated Film Festivalin, Animaatiokilta ry:n, Taiteilijajärjestö MUU ry:n, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen AVEKin, Aalto-yliopiston Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVIn ja tanskalaisen ANIDOX foorumin kanssa. Projektia koordinoi Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilija Annika Dahlsten. AVEK myöntää valitulle teokselle 10 000 euron teospalkkion ja kukin työpajaan osallistuva työryhmä/teos saa 1000 euron palkkion.
Kuva: Leena Jääskeläinen: Making Art In My Dreams 2