Takaisin artikkeleihin

3A:n robottiseikkailu Oodissa

13.5.2019

Iina Soininen

Espoolaisen Ymmerstan koulun luokka kävi katsomassa, millainen on kirjastossa työskentelevä Patu-robotti.

Ymmerstan koulun 3A-luokka on tullut Espoosta Helsinkiin keskustakirjasto Oodiin vierailulle. Kirjasto heillä on jopa omassa koulussakin, mutta tällä kertaa onkin tultu tarkastelemaan robotteja, jotka työskentelevät kirjastossa.

Ymmerstalaiset ovat erityisen kiinnostuneita näistä nimenomaisista roboteista, sillä 3A-luokan oppilas Aada Ketomäki on keksinyt niille nimet. Oodin nimikilpailussa etsittiin kolmelle robotille nimeä, ja Aadan ehdotukset Tatu, Patu ja Veera valittiin voittajiksi.

Jotta robottien työnkuvasta saa kokonaiskäsityksen, kierros aloitetaan sieltä, mistä työmaakin alkaa: palautusautomaatilta. Oppilaat pääsevät ensimmäisen kerroksen palautusautomaattihuoneeseen, ja opettaja Stiinamaaria Tiisala käy lasin toisella puolella palauttamassa pinon kirjoja. Liukuhihnaa pitkin kirjat kulkevat eri paikkoihin riippuen siitä, ovatko ne matkalla Oodin kirjahyllyihin vai johonkin toiseen kirjastoon.

Patu jaksaa kantaa 200 kiloa

Projektipäällikkö Romeo Pulli tuntee Oodin robotit parhaiten, joten lähdemme hänen johdatuksellaan katsomaan, minne kirjojen matka jatkuu liukuhihnalta. Oodin kellarikerrokseen on pääsy vain työntekijöillä ja erikseen kutsutuilla vierailla kuten tänään Ymmerstan 3A:lla.

Kellarin oven takana meitä odottaa kolmesta robotista yksi, eli Patu. Romeo Pulli kertoo, että Veera on töissä toisessa kerroksessa ja Tatu kolmannessa. Täältä alimmasta kerroksesta vihivaunuiksi kutsutut, neljällä pyörällä kulkevat robotit osaavat itse tilata hissin ja kuljettaa kirjalaatikot oikeisiin paikkoihin.

Romeo antaa Aadalle kauko-ohjaimen, ja Aada saa kokeilla Patun ohjaamista. Patu osaa väistää eteensä ilmestyvää ihmistä: se jää miettimään ja etsii reitin esteen ympäri. Se tietää myös, mistä kohtaa oikea kirjalaatikko haetaan ja minne se viedään.

Luokka esittää kysymyksiä, ja Romeo vastaa: Patu maksaa noin 30 000 euroa ja jaksaa kantaa 200 kiloa. Aada pohtii, että sen päällä voisi siis istua, ja tämän kerran sitä saavat myös kaikki kokeilla. Ihmisten kuljettamiseen Patua ei ole kuitenkaan tarkoitettu.

Luokka pääsee vielä tutustumaan robottikäteen, jonka tarkoitus on tulevaisuudessa tehdä niitä töitä joita vihivaunut eivät pysty eli hyllyttää kirjoja.

Aada on nyt nähnyt ensimmäisen kerran vaunun, jolle on antanut nimen. Vastasiko robotti odotuksia?

– Mielessäni kuvittelin sen enemmän lelurobotin, ihmismäisemmän näköiseksi, mutta kyllä tämäkin on aika hieno ja hauska. Patulla on etuosassa kaksi reikää, jotka näyttävät vähän silmiltä. Sen kyljessä on värivaloja, jotka voisivat kuvastaa tunteita: sininen surua, punainen vihaisuutta ja vihreä iloa. On myös aika inhimillistä, että se ei aja päälle vaan väistää.

Ymmerstassa pienimmillekin on lukupiiri

Opettaja Stiinamaaria Tiisala kertoo, että oppilaat ovat toivoneet voivansa viettää kirjastossa koko päivän. Ymmerstan koululaisille kirjat, kirjasto ja lukeminen ovat tärkeitä asioita, sillä koulussa on korostettu kirjallisuuden ja tiedonhallintataitojen merkitystä koulun perustamisesta asti.

Lapset kasvavat kirjojen maailmaan. Koulussa on oma kirjasto ja luokissa on kirjoja, mutta luokat käyvät myös kaupunginkirjastossa. Moni oppilas suorittaa Kunnari-lukudiplomia.

– Ymmerstassa opettajat ohjaavat ja auttavat oppilaita löytämään juuri heidän kiinnostuksenkohteilleen ja lukusujuvuudelleen sopivaa luettavaa. Koulussa myös harjoitellaan lukemisen strategioita ja kerrotaan, miksi lukemisen jatkuva harjoittelu on tärkeää.

Ymmerstassa on lukupiirejä kaiken ikäisille. Ihan pienetkin oppilaat voivat osallistua lukupiiriin kuvakirjalla tai ihan lyhyellä kirjalla. Lukutaidon karttuessa luetut sivut yleensä lisääntyvät ja pohdittavista kysymyksistä tulee laajempia.

Unelmien robotti valmistaa karkkeja

Kirjojen lisäksi koulussa on paitsi puhuttu roboteista myös rakennettu itse yksinkertaisia tehtäviä tekeviä robotteja ja niiden ratoja. Oppilaat ovat saaneet pohtia tehtäviä, joita teettäisivät roboteilla, ja suosituimmat niistä liittyvät karkkien kuljettamiseen ja valmistamiseen. Aada miettii myös oppilaiden kuljetusmahdollisuuksia:

– Jos Patu saisi kuljettaa ihmisiä, se voisi viedä minut kouluun.

On johtopäätösten aika. Miten Aada arvioi näkemäänsä ja robottien tulevaisuutta?

– Aika hienoa uutta tekniikkaa, jossa on hyviä ja huonoja puolia. Kuljetusrobotteja voisi käyttää monessa paikassa, esimerkiksi hotellissa laukkujen kantamiseen. Huono puoli on esimerkiksi robotin tekemisen ympäristövaikutukset.

Jaa artikkeli